Ego treenasi taas möllijuttuja. Videolle tallentui pujottelun alkeita sekä hyppyhommia.
Ego treenin jälkeen odottaa namiaan |
Harjoiteltiin hypyillä kääntymistä. Tein muutamia niisto+persjättö -harjoituksia. Näin jälkeen päin ajatellen olisi ollut hyvä ottaa myös ihan perus niistoa ja palkata maahan tai niistävällä kädellä, koska Ego ei taivu hypyllä vielä kovin hyvin. Ongelman huomaa paremmin, kun riman korkeutta nostetaan. Lisäksi tein poispäin kääntöä. Edellisen kerran tein yhdellä hypyllä ja nyt lisättiin siis putki mukaan. Onneksi otin videolle! Kamala ohjaus toiselta puolelta, ei ihme ettei toimi. Omituista kuinka toispuoleinen sitä voi olla. Yritin lähinnä leikkausta ja sen jälkeen kääntöä, mutta eihän Ego semmoista tajua. Täytyy siis vain ohjata kääntävällä kädellä.
Pujottelussa Ego meni ensimmäistä kertaa 12 keppiä. Ajattelin opettaa kepit Egollekin houkuttelemalla. Olli on opettettu niin, niin miksi en saisi toista hyvää koiraa samalla tekniikalla. Ensimmäiset pujotteluotokset meni vähän hakiessa (olisi pitänyt testata taas se 6 ensiksi). Lopussakin tuli keskittymiskatkoksia. Sentään joku sujuva otoskin saatiin. Lisäksi otin pujottelun tarjontaa ja samalla vauhdilla jatkettiin 6 keppiä. Tässäkin olisi parempi ottaa ylimääräiset kepit pois lopusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti