maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tuulian treeneissä

Tuulia Liuhto kävi kouluttamassa Tamskin valkkuryhmäläisiä (itse asiassa jo viikko sitten, mutta videon editointiin ei ole ollut aikaa). Rata oli vauhdikas, mutta tietty myös muutamia hankalia tekniikkapaikkoja mahtui joukkoon.

Olli oli varsin pätevä treenikaveri jälleen kerran. A-esteen kontaktia sain palautella jälleen muutaman kerran, mutta sitten vanha rutiini 2on2ff löytyi. Itselläni oli hyvä fiilis, kaikki ei onnistunut kerrasta ja unohduksia tuli, mutta iloisuus säilyi.

Koulutuksessa iloisimpana asiana huomasin, että mehän osataan vippaus tosi kivasti. Radassa oli kohta, jossa puomilta tullessa oli järkevää tulla puomin vasenta puolta, koska oikealla puolella oli pidempi kiertomatka putkien takia. Tämän jälkeen tuli hyppyeste, joka oli fiksuinta kierrättää vasemman johteen ympäri. Persjättöä ei oikein ehtinyt tekemään, tai se olisi vienyt aikaa, kun koiraa olisi pitänyt seisottaa kontaktilla. Ohjauskuvioksi valitsin siis vippauksen ja sen jälkeen vielä persjättö, ja se toimi joka kerralla todella nätisti.



Rata oli 38 estettä ja 20 min treenin jälkeen, kun tehtiin nollana vielä läpi niin tuli jälleen kerran todettua, että ei kunto ole edelleenkään sillä tasolla kuin toivoisin. Ärsyttävästi siinä vaiheessa, kun alkaa väsyttää niin opitut ohjaukset unohtuu ja vanhat löysät ohjaukset tulee takasin. Ne on iskostunut liiaksi selkärankaan. Jospa joskus olen sillä tasolla, että selkärangasta löytyy se hyvä ohjaus.

Tässä tämä meidän nolla. Viimeisillä käännöksillä voi jopa huomata, että myös Ollin vauhdista on lähtenyt jo suurimmat tehot pois.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti