tiistai 26. heinäkuuta 2016

Montako nollaa tarvitaan, jotta nousee 2-luokkaan?

Serti-poika 
-   "Kolme riittää" sanoin Olli. 
-   "Tai sitten voi käydä tekemässä 11!" Ego pohti.

Ego sai viimeisen puuttuvan nollansa Tamskin iltakisoissa 20.7. Yllättävän monta starttia tuli ykkösissä otettua, yht. 17. Tämä siis siksi, että kontaktiesteet eivät olleet valmiita ja sitten kisoissa aina agiradoilla sattui jotain. Hyppyradat on aina mennyt hyvin, vain kahta hyppyrataa Ego ei ole voittanut. Ja kaikista 17 s 1-luokan startista nollia oli tosiaan 11 (nollaprosentti 64 %) ja hylkäyksiä vain 1 (9%). Aikaa tähän meni lähemmäs 8 kk (radoilla vietetty aika on sentään vähemmän ;D ) 

Vertailun vuoksi Olli on tehnyt 1-luokassa 19 starttia, joista nollia 3 (nollaprosentti 16%) ja hylkäyksiä 9 (47%). Aikaa Ollilla meni 3 kk. 

Viimeinen startti oli Huittisen Harrin käsialaa. Ei mikään helppo ykkösille. Seuraava hypäri olisikin ollut ihanan vauhdikas, mutta eihän me siihen päästy, ku seuraavaks kisataan 2-luokassa!!!


Pujotteluun vienti olikin aika vaikea, kun ei tuollaista kulmaa (niin että jään ulkopuolelle) olla treenattu. A-esteelle ei saanut kunnon vauhtia, kun käännös söi kaiken ja esteväli oli lyhyt. Puomin jälkeinen hypylle törkkäys oli myös haasteellinen, mutta meidän 2o2o-tekniikalla ei tuottanut ongelmaa. Radasta videon näette ehkä joskus myöhemmin. 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Ei MM-karsinnoille

Minun täytyi sanoa "ei" MM-karsinnoille. Kolmas kerta ikinä, kun minun piti perua kisat. Ensimmäinen oli muutama vuosi sitten talvella, kun Ollilta lähti kynsi. Toinen kerta oli nyt SM-kisojen perjantain startti ja lauantain joukkuekisa. Toivottavasti tämä kolmas kerta riittää. Tämä oli ehdottomasti rankin luopuminen ja toivon sydämmestäni, ettei kovin moni joudu tätä kokemaan.

Tarina alkaa sunnuntaina, kun kisoihin on aikaa viikko. Olimme mökillä ja herätessäni katselin Ollia, että ihan kuin sen huuli vähän roikkuisi. Nousin tunnustelemaan ja vasemman leukaluun alapuolella kohosi iso patti, joka turvotti koko leukaperän. Mitään jälkeä ihossa ei tuntunut tai näkynyt. Kortisonia (kyypakkausta) en voinut dopingin takia antaa, enkä muutenkaan tiedä olisiko se ollut hyvästä. Kylmä helpottaa turvotusta, joten otin pakasteesta kylmäkallen ja pitelin sitä sen kaulalla. Ja turvotus hieman laski. Hengityksen kulku oli koko ajan normaalia ja Ollin vointi oli hyvä, joten muutaman tunnin tarkailtuani ajattelin, että se oli jokin ötökän pisto, joka laskee kohta. 
Poski hieman turvoksissa ja suupieli tästä syystä kääntyy alaspäin
Tiistaihin mennessä patti ei ollut laskenut. Se oli kova eikä tuntunut nestemäiseltä. Aluksi se oli imusolmukkeen kohdilla, mutta siirtyi sitten keskemmälle kurkkua (kurkunpäätä). Lähdin eläinlääkärille näytämään paisetta. Sitä tunnusteltiin ja ultrattiin. Patista ei otettu näytettä, koska sijainnin takia olisi pitänyt rauhoittaa ja patti ei kuitenkaan miltään kasvaimelta vaikuttanut, joten senkin takia se olisi ollut vähän turhaa. Ultrasta nähtiin, että patti oli kudosta, jossa oli myös vähän nestettä. Verinäytteissä ei löytynyt muuta kuin, että CRP arvo koholla (65). Olli ei ollut erityisemän kipeän oloinen, hieman väsyneempi kylläkin, mutta kun pattikin välillä oli vähän pienempi niin päätimme jatkaa tarkkailua. 

Minulle nousi puolestaan kuume ja loppu viikko menikin sängyn pohjalla. Todella hyvää kisavalmistautumista... mutta olin silti toiveikas, että kisohin voitaisiin päästä. Torstai illalla patissa ei ollut vieläkään muutosta parempaan. Torstaiyönä Olli pyysi ulos - ripuloi ja oksensi. Siinä vaiheessa tein päätöksen, että ei siitä ylihuomenna olisi kisakoiraksi. Aamulla patti alkoi märkiä. Mentiin lääkäriin.
Patti alkoi märkiä
Veriarvoissa ei vieläkään löytynyt muuta kuin edellisestäkin hieman kohonnut CPR. Patin päältä ajeltiin karvat, että saisin pidettyä sen puhtaana ja määrättiin pitkä antibioottikuuri. Mahavaivoihin saatiin pahoinvointipistos, mutta onneksi ne eivät enää tuon yön jälkeen vaivanneet. Mitään varmaa syytä mistä patti on tullut, ei keksitty. 
Ja taas eläinlääkärissä

Perjantai oli yksi vuoden raskaimmista päivistä. Olin huolissani Ollista ja pettymys oli valtava, kun ei päästy kisohin. Me ei päästy edes yrittämään! Me ei päästy kokemaan edes niitä kahta lauantain rataa vaikka tuloksilla oltaisiin ne ansaittu. Oli vaikea niellä pettymys, siihen meni päivä. Lauantaina laitoin kisakatsomon pystyyn ja viikonlopun aikana katsoin enemmän agilitya kuin varmaan ikinä ennen. Ja nautin kavereiden onnistumisesta ja elin epäonnistumiset mukana. Agilityurheilu on ihanaa! Erityisonnellinen olin viikottaisen treenikaveri Kaisan + Hikan puolesta! Jei! Muutenkin joukkueista tuli erittäin hyvät. Hyvä Suomi!

Vasta tiistaina (viime viikolla) Olli näytti parantumisen merkkejä. Minunkin flussa alkoi mennä ohi. 

Alla vielä kuvat patin kehittymisestä. Oikealla olevassa kuvassa on tilanne lääkärikäynnin jälkeen, kun märkiminen alkoi. Keskikuvassa on patti pahimmillaan. Se märki niin, että kaikki rintakarvat olivat töhnän peitossa. Oikean puoleisessa kuvassa patti alkoi jo parantua. Hieman märkintää oli vielä patin yläosassa.  


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

SM-kisat ja pronssia!

Meidän SM-kisojen valmistelut eivät olleet hyvät. Talven aikana ei oltu treenattu kuin murto-osa siitä mitä oli ollut tarkoitus. Ollin kävely on välillä ollut hieman huonompaa ja siksi keväänkään aikana esteillä ollaan oltu maksimissaan 2 kertaa/viikko, usein vain kerran. Nyt Olli vihdoin on saatu kuntoon ja siksi odotukseni kisoja kohtaan oli korkealla. Kisoihin oli aikaa noin 1,5 vk, kun yö meni ulkona ravatessa. Ollilla oli mahatauti, oksennusta ja ripulointia. Kotihoidolla se lähtikin aluksi paranemaa. Kunnes tuli yllättäen takapakkia ja pe-la yö meni jälleen ulkona ravatessa. Aamulla Ollille ei maittanut riisivellikään. Koska en saanut sitä enää juomaan niin oli pakko soittaa eläinlääkärille, että nyt tultaisiin hoitoon. 

Niinpä kisaviikonloppua edeltävänä lauantaina Olli laitettiin tippaan.


Onneksi nesteytys piristi Ollia huimasti ja pystyimme jatkamaan hoitoa. Kenraaliharjoitukset niin kotihallilla kuin perjantainkisatkin jäivät välistä. Myöskään joukkuekisaan emme voineet osallistua.

Mutta yksilökisaan me päästiin! Olli ei ollut kuin muutaman päivän syönyt normiruokaansa ja kanyylin takia tehty trimmaus jalassakin häiritsti, kun se oli päässyt nuolemaan sitä niin, että siinä oli ohut rupikerros. Sitten vielä satoi. Ei se meitä niin haittaa, eikä enää satanut meidän vuoronkaan aikana, mutta pohja oli pehmeä ja lätäköitäkin oli. Hypärillä meitä ennen oli vielä juoksunen narttu. Siinä vaiheessa mietin kyllä, että jos me juostaan kunnollaa, niin me ollaan voittajia.
Ja me oltiin hyviä! Ei Olli niin täysillä mennyt kuin parhammillaan menee, mutta hyvin kuitenkin, ja olin minäkin hyvä. Päästiin finaaliin. Vaikka olin vasta 10. tiesin, että vielä on mahdollisuudet palkinnoille. Medeillä oli nin tasainen kärki ja agility on vaan niin herkkälaji. Me tehtiin parhaamme. Rataprofiili ei ollut omiaan meille, mutta ei se haitannut. Radan jälkeen en muistanut oikeastaan mitään mitä oli tehty. Ei se ollut "flow" rata, mutta ei sillä ollut mitään väliä mitä radalla oli tapahtunut. Myöhemmin katselin mm. keinua, että ei ihme, että Ollilla meni pari sekuntia (tai siis sadasosaa, mutta radalla aika vaan hidastuu..) enemmän, kun tuuli nosti keinun päätä ja se hieman katkaisi rytmiä.

Tässä meidän suoritukset:
Hyppyrata: https://youtu.be/dZhrfEMC_Cw
ja finaalirata: https://www.youtube.com/watch?v=Ulnc4P8-7hw
Kotona olin vasta noin yhden aikaan yöllä. En ikinä uskonut, että olisin pronssi-sijastakin niin onnellinen! En ollut hävinnyt kenellekään vaan me oltiin voitettu. Tämä oli meidän ensimmäinen SM-yksikömitali ja me oltiin tehty todellakin niin hyvää työtä kuin vain näissä olosuhteissa pystyi. Ja voitto vielä meni treenikaverille Kaisalle ja Hikalle, joten saatiin iloita yhdessä.
SM-pronssista ansaitut palkinnot
Voitonjuhlat treeniporukan kanssa