sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Mitä meillä syödään?

Jotta jaksaa treenata, pitää syödä hyvin. Ollin ja Egon ruokavalio pohjautuu GE:hen eli Golden Eaglen Duck with oatmeal (ankka/kaura). Muutakin ruokaa on tullut kokeiltua. Joskus syöttelin Ollille palkinnoiksi saatuja ruokia, mutta siitä lähti hirveä hiivakierre eli hiiva oli korvassa ja se hoidettiin, sitten se meni toiseen ja sitten vielä tassuun... Laitoin ruokavalion uusiksi ja vaihdoin kokonaan uuteen ruokaan ja syötin maitohappobakteerikuuriin. Hiivatulehdukset loppuivat kokonaan, mutta jotenkin maha ei tuntunut pelaava niin hyvin. Niinpä vaihdettiin takaisin ruokkimaan pelkästään GE:llä ja sen jälkeen ongelmia hiivan kanssa ei ole ollut. 

Egolla on ollut mahan kanssa enemmän ongelmaa ja ollaan pariakin merkkiä testattu, mutta silti se vetää aina välillä löysäksi, kun Ego kiihtyy. Muissa merkeissä tuli usein vielä muitakin ongelmia, esim. ulosteen määrä lisääntyi merkittävästi. Myös raakaruokintaa koitettiin ja nykyisin se saa aina jonkun nökäreen lihaa/luita/sisäelimiä/kasviksia kupin pohjalle. Samalla Ollillekin on näitä herkkuja tarjoiltu. Lisäksi molemmat saa välillä erilaisia öljyjä, sillä vaikka GE:ssä on kivasti omega-3 ja omega-6 -rasvahappoja niin aktiivikoira tarvitsee hieman enemmän (etenkin kisakaudella). Nykyisin Olli on saanut vanhemmiten lähes päivittäin öljyä. 

Niin ja uuden vuoden lupauskin tuli täytettyä! Me ollaan laihdutettu eli Olli ja Ego on takaisin ihanne painoissaan :) Oman ravinnon parantaminen ja rasvaprosentin tipustus on myös lähtenyt käyntiin, mutta se projekti ei ole ollut mikään lupaus vaan se on omaan hyvinvointiin panostamista ja omien tulosten sekä tavoitteiden parantamista.

Meillä siis Golden Eagle toimii ja voin suositella sitä muillekin. Muitakin hyviä koiraruokamerkkejä toki on, mutta GE on yksi niistä kokeilun arvoisista!

2 kommenttia:

  1. Meillä syödään myös GE:n ruokia, tällä hetkellä taitaa olla lohta. Meillä syödään Nutrolinin öljyjä lisukkeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tryggin Annehan tätä meille aikanaan suositteli :)

      Poista