Vaikka ollaan me vähän treenattukin on pysyttävä tärkeimmissä asioissa. :)
Vietin MM-pronssijuhlat. Yllätyin itsekin kuinka paljon agilitykavereita minulla on. Kaikkia ei pystynyt kutsumaan. Koska nyt puhutaan ihmisistä, jotka tykkää urheilla niin pitihän sitä vähän aktiviteettiä järjestää. Olli ei tähän juhlaan päässyt osallistumaan, mutta oli silläkin sentään hauskaa mökillä.
Ohjelmassa oli kuplapallofutis:
Tästä se lähti
Ensiksi oli pallo
Sitten paljon palloa tavoittelevia kuplapäitä
Sitten sekasortoa (ja missä pallo?!)
Ja vähän kaatuiluakin nähtiin
Loppu hyvin kaikki hyvin. Ja voittajat tunnistaa isoimmasta hymystä ;)
Koska kyseessä oli agilitykansa niin mehän ei vaan pelailtu vaan ohjelmassa oli turnaus, jossa muutama pieni vammakin saatiin. Mutta myös voittajat selvittettiin ja koska en ollut voittajatiimissa niin täytyy ottaa uusiksi joskus toiste! Ja oli muuten aivan mahtava laji. Täytti kyllä odotukset. Pelin finaalikoosteen näkee täältä https://www.youtube.com/watch?v=EHLthU4_dYs&feature=share
Jälkilöylyt kruunasivat illan :)
AWC-kakku
Agility on mukanaa tuonut muutaman uuden ystävän, hirveän määrän kavereita sekä lukemattomia tuttuja. Agility on myös vienyt minun vapaa ajan ja näin muut ystävyyssuhteet ovat valitettavasti jääneet vähemmälle. Mutta kai se on niin kaikissa lajeissa, kun jotain alkaa tekeen tosissaan on joidenkin muiden asioiden väistyttävä. Onneksi tosiystävät tajuaa, että se ei silti tarkoita, etten heistä välittäisi tai haluaisi kuulla miten heillä menee! Heistä muutaman kanssa sainkin sitten jatkaa juhlimista lähes aamuun asti. <3
Aika on mennyt hirvittävän nopeasti. Mitenkä MM-kisoista voi olla jo kuukausi...? Mutta niinhän se on, että elämä jatkuu. Niin ja Olli myös jatkamassa taas uutta sukupolvea.Velda kävi viime viikolla kylässä ja nyt odotetaan pentusia viikolle 50. Puppies, puppies <3 Pentusuunnitelmista voi lukea Damliersin nettisivuilta ja blogista, jos yhdistelmä vaikka kiinnostaisi ;)
Olli <3 Velda
Olli on pitänyt nyt agitaukonsa. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa sitten kuukauteen radalla (lukuun ottamatta IL-kuvauksia). Tehtiin vain vauhtipätkä kellotusta. Intoa oli hurjasti. Tehtiin keinukin siinä sivussa, eipä ole semmoisella vauhdilla sitä estettä hetkeen suorittanut. Tauko on siis tehnyt tehtävänsä. Harmittaa vain kuin tauolla piti tehdä niin kaikkea muuta kuin agilityä, mutta enimmäkseen aika on mennyt vain lepäilyyn.
Egon kanssa on kyllä tullut touhuttua. Se on päässyt pari kertaa tokotreeneihin ja se aloitti myös koiratanssi. Agirintamalla ollaan edetty hitaasti, mutta kehitystä silti näkyy. Hypyillä Egon mielestä vaikeaa on kääntymisten lisäksi vinojen hyppyjen ylitys. Tätä olisi voinut harjoitella jo paljon aikaisemminkin, mutta hyvä että sentään nyt tajusin. Puhun siis alla olevan kuvan kaltaisesta vinosta suorasta, joka on erinomainen treeni heti perussuoran jälkeen. Sitten kun se menee voi suoran laittaa vielä vinompaan.
Alkeistreeniharjoitus
Juoksukontakteissa ollaan Egon kanssa tässä vaiheessa: (ei ole helppoa...!)
Kisaamisen aloitukseen menee siis vielä aikaa, mutta kisakirja jo saatiin hankittua. Vaikka aika rajatapaus onkin, se sai medin paperit.
Jospa tää blogikin kohta jatkaa perustreenamisjuttuja. Tää on ollut vain vähän ihmeellistä aikaa. Mutta kannattaa tosiaan tehdä töitä ja uskoa unelmiin. Sitä voi vaikka päästä MM-kisoihin tai sitten olla niin kuin Juuso ja toteuttaa unelmaansa lautailemalla Tallinnasta Helsinkiin. Pääasia on, että keksii mistä tykkää ja käyttää sitten aikansa siihen.
Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista! Niitä on tullut paljon ja niitä on ihana saada. Arjen alkaessa ne ovat elävä muisto siitä kuinka onnekas olekaan. Välillä havahdun muista ajatuksista ja alan vain hymyillä. Se oli oikeesti totta.
Omituista on, että meistä on tullut myös julkkiksia. Voiton jälkeen mediat alkoivat tiedottamaan:
Sitten meistä tehtiin juttu ILTALEHTEEN. Nettivideo jo ilmestyi. Myös lehtijuttu on tulossa...
Meitä haastateltiin myös Suur-Tampere lehteen. Anu Kylven kirjoitti mielestäni hyvän jutun. Asiaa enemmän siitä mitä agilityurheilu on, eikä vain "temppuilusta".
Lisäksi meitä on muistettu ihanilla lahjoilla. Ja töissäkin tarjottiin kakkua kunniakseni! Loistavaa arjen piristystä, ettei omien unelmien täyttymys vain pääsisi unohtumaan :)
Kiitos "penturyhmäläiset" (ja Pätysen Jukalle valokuvaamisesta!)
Kiitos Tamskin valkkuryhmä!
Agilityrintamalla tarkoitus oli pitää taukoa, niin Ollin kuin minunkin. Kumpikaan ei onnistunut. Ollin tauon katkaisi Iltalehden kuvaus, mutta toisaalta sitä ei voi laskea treeniksi, joten kohta 3 viikkoa agitonta aikaa on ohi. Minun agilitytaukoni ei ollut tarkoitus ollakaan pitkä, mutta koulutukset ja jo maksetut agilitytunnin, joihin sitten menin Egon kanssa, estivät oikeastaan kokonaan pitämästä taukoa. Mutta toisaalta ei se haittaa, koska edelleen agility on vaan paras laji.
Pian täytyy alkaa tosissaan pohtimaan mitenkä Ollin kanssa treenaamiseen ja kisaamiseenkin tulee suhtautua sen jälkeen, kun on saanut mitalin MM-kisoissa. Lisäksi kaiken herkuttelun jälkeen on taas alettava luomaan pohjaa itselleni ensikaudelle. Punttien ääreen on siis jälleen palattava. Mutta jos treenaaminen tuottaa tämän tuloksen niin ei ensi joulunakaan haittaa herätä aamulla tekemään cardio-jumppaa.
Mitä voi kirjoittaa elämän parhaista hetkistä...? Eihän sellaiseen riitä sanat. MM-kisoista pronssia minulle ja Ollille !?!
Kisat pidettiin Coque-areenalla Luxemburgissa 11.-14.9.2014. Kisat alkoivat torstaina eläinlääkärin tarkastuksella ja mittauksella. Olli meni heittämällä medirajan alle. Onneksi sitä ei tarvinut enää jännittää. Sitten päästiin treenaan. Matto (Jura-grass) tuntui hyvälle, piti minun sekä koiran alla.
Treenausta aamutuimaan
Myöhemmin päivällä oli avajaisseremonia. Olli oli mukana totuttelemassa meluun.
Maxit aloittivat joukkuradalla jo torstaina. Me mentiin hotellille lepäileen. Perjantaina medit olivat ensimmäisinä ja viimeisinä. Ollin kanssa oltiin meidän joukkueen ensimmäiset. Hyppyradan teemana taisi olla valssit, tai ainakin niitä radalle mahtui monta. Jännitti ja vähän ahdistikin, kohta se olisi oma vuoro... Sitten se olikin jo ohi. Ainoa asia mitä radalta muistan on, että "Olli nyt menee kyllä väärään päähän putkea". Ja lopussa kävi ajatus vielä, että "älähän aloita löysäilemään, ei rata vielä ole lopussa vaikka hylky tulikin". Videolta katsottuna valssit hieman levisivät ja koko ohjaus oli vähän puuromaista, aksentit puuttuivat. Villen+Ronjan tulos 15. Sanni+Goa ja Sanna+Dia tekivät nollat. Joukkuetuloksissa oltiin 16. Kun ei palkinnoille päästyy, lähdettiin hotellille syömään aamupalaa, jota ei ehditty aikaisen heräämisen takia vielä syömään.
Iltapäivällä oli agilityrata. Joukkueradoilla myös pöytä. Päätin, että en ota siitä stressiä vaan jarrutan Ollia tarpeeksi ennen sitä, ettei Olli liu yli ja pidän Ollin pöydällä siihen asti, että kuulen piipityksen, että saa lähteä. Meidän joukkue oli kuitenkin niin nopea, että edes lisäsekuntti ei tuntuisi. Kun pääsin taas radalla, se oli nopeasti ohi. Tuuletin lopussa nollaa, mutta rima oli kuitenkin tippunut. Sanna ja Sanni vetäisivät taas upeat nollat. Villelle tuli hylky vaikka kokonaisuudessaan radalla oli mahtava meno päällä. Meidän tiimi oli kuitenkin "todellinen" voittaja, kun oltiin kaikkia timejä ainakin yli 7 sekunttia nopeampia yhteislasketuissa tuloksissa. Voittajajoukkuetta jopa 16 sekuntia nopeampia. Tuloksella 15 päädyimme kuitenkin sijalle 8.
Launaina saatiin nukkua pitkään, kun järjestyksenä oli maxit, minit, medit ja minit uudestaan. Menimme paikalle niin, että näimme osan minien suorituksista. Siinä vaiheessa, kun näin Iidan+Hunnin radan yleisön keskeltä, pääsin siihen fiilikseen, jota olin toivonut. Tajusin todenteolla, että kun vain suorituksen tekee täysillä, ei lopputuloksella ole väliä. Kukaan ei tuomitse vaan kaikki elää hetkessä mukana ja toivoo parasta! Ajatus "kohta on meidän vuoro" vaihtui "kohta me päästään radalle".
Rataantutustumisessa mietin pitkään mitenkä vien kepeille ja siitä jatko. Päädyin juoksemaan kehän laitaa, jolloin kepeille vienti ei välttämättä olisi nopein, mutta jatko olisi puolestaan nopeampi, kun ei tarvinnut kiertää keppien loppupäätä. Rataantutustumisen jälkeen lähdin lämppäämään itseni ja Ollin. Hallin ympärillä oli hyvä puistoalue, jossa pystyi päästämään koiran vapaaksi ja sain tehtyä samalla itse koordinaatio ja nopeusharjoitteet. Sitten takaisin halliin ja radalle. Tällä kertaa vain nautin. Radasta en taaskaan oikein muista mitään. Kaikki meni nappiin. Tällä radalla tultiin 8. Päästiin siis erittäin hyvistä lähtöasemista finaaliin.
Kohti kisapaikkaa
Sunnuntain finaalipäivänä minit aloittivat, joten ehdittiin hyvin syödä aamupala ja lähteä sitten kohti omaa suoritusta. Olin taas innoissani. Mikä saavutus päästä finaaliin sijalta 8.! Radasta olimme Villen ja Sannin kanssa samaa mieltä, että tää on kiva ja meille kaikille tehty. Eniten jännitin pussin jälkeistä putkea, koska nyt taas muistin vahingosta viisastuneena, että yleisin syy hylkyihimme on putken väärän päähän meno. Lisäksi renkaan jälkeinen valssi-valssi oli haastava, koska rataan tutustumissessa sitä ei pystynyt juoksemaan oikealla nopeudella, koska aina oli joku tiellä.
Odotin pukuhuoneessa, että radat lähtivät käyntiin, meillä oli runsaasti aikaa. Sitten menin toistamaan eiliset lämmittelyrutiinit. Arvioin aikataulun lähes minuutilleen oikein ja kaikki tuntui vaan niin täydellistä. Sitten koitti meidän vuoro. Voi sitä tunnetta. Muistan sen kyllä aina! (Sannan videotervehdys) Tuntui kuin olisi jo voittanut. Kylmät väreet kulkivat koko kropassa ja silmiin nousi muutama kyynelkin. Elämäni parhaat sekuntit olivat käsillä ja minä nautin niistä yhdessä pikku Ollini kanssa. Tein radan niin kuin olin miettinyt. En ajatellut siinä sen enempää. Olin suunnitellut, että lopussa tuuletan, kävi mitä kävin. Nyt kävi hyvin ja tuuletin kovaa!
Kun pääsin radan reunalle, jalat eivät kantaneet vaan jäin istualteen palkkaamaan Ollia. Parin koiran jälkeen olin vielä ensimmäisenä. Oli pakko siirtyä radan viereen jännittämään. Siinä me sitten jännitettiin. Ja vaikka tulos olisi ollut mikä, olin niiiin tyytyväinen itseeni ja Olliin. Me oltiin onnistuttu! Lopulta selvisi, että Kiki nousi johtoon ja me voitimme pronssia! Lisäksi äskeisellä agilityradalla olimme kolmanneksi parhaita, siis maailman kolmanneksi nopeimpia!
Hullun myllyn jälkeen päästiin jäähdyttelemään, syömään ja katsomaan makseja. Lopuksi oli maailmanmestaruuksien palkintojen jako, jossa pääsin nousemaan palkintopallille, ja päättäjäisseremonia.
Suomella oli kisoissa upea joukkue mahtavia urheilijoita ja taitavine koirineen. Joukkuetoverit stemppasivat toisiaan paljon ja elivät yhdessä onnistumisissa ja epäonnistumisissa. Kiitos teille!
Tiia, Janne, fyssari Heli, valokuvaaja Jukka ja muut Suomen avustajat ja tukijoukot; teitä tarvittiin! Ja Suomen agilitykansa, voi miten ihanaa, että elätte näitä hetkiä kanssamme! On niin paljon muitakin, joita tulisi kiittä. Vaikka radalla olinkin yksin Ollin kanssa, on monen monta henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että pääsimme MM-kisoihin ja että pystyimme juoksemaan yhdessä niin upeasti. Toivon, että te myös nautitte, sillä me ollemme menestyneet yhdessä <3
Vielä lopuksi, koska harvoin kerskailen, on pakko todeta, että harvalla koiralla on tällainen merkintä kisakirjassaan
tai harvalla ohjaajalla tällaiset palkintokaapissaan
Sunnuntaina kisattiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista. Tuomareina toimivat Anders Virtanen (hyppyrata) ja Henri Luomala (agilityrata ja joukkueagirata). Kisat pidettiin Nokialla NPKH:n majalla. Oli nätti päivä ja medien alettua aurinkikin alkoi paistamaan sopivasti, välillä jopa liian kuumasti. Kun jo piirinmestaruuskisat tuovat jännitystä ilmaan, niin jännitti kahta kamalammin, kun ajatuksena oli, että tämä on meidän kenraali MM-kisoihin.
Onneksi hyppyrata tuntui niin mukavalla, että jännityskin katosi. (Andres Virtasen hyppyrata) Siinä oli tarpeeksi haastetta, mutta sai kuitenkin mennä täysillä. Me oltiin Ollin kanssa kisojen alkupäässä mikä sopi meille. Pääsimme siis heti kohta tutustumisen jälkeen radalla ja hyvinhän se sujui. Hieman jäi harmittamaan, etten tiennyt etukäteen omaa ja koiran vauhtia suoralla putkella, koska olisin hyvinkin ehtinyt muurin jälkeen hypylle tekemään valssin. Hieman tuli siis annettua tasoitusta, mutta eipä se näissä kisoissa haitannut, sillä meillä oli noin 3 sekuntia parempi aika kuin seuraavalla.
Agilityrata ei lähtenyt sujumaan oikein missään kohtaan. Onneksi videolla meno näyttää kuitenkin yllättävän hyvällä. En kehtaa kertoa niitä 5 paikkaa, missä piti kuviot tehdä erilailla.... Rima sieltä kuitenkin tuli alas, kun valssasin eteen. Eli tuloksena harmittava vitonen. Mutta oltiin me taas nopeimpia :)
Piirinmestaruuden yhteistuloksena siis 5, joten jäimme kärjestä, vaikka yhteenlaskettu aikamme olikin ylivoimainen.
Joukkuekisassa starttasimme samalla kokoonpanolla kuin SM-joukkuekisassa eli Anu+Ella, Johanna+Tikru, Kaisa+Hikka ja Outi+Olli. Kun meidän vuoro oli mennää, niin pohjalla oli Anun ja Kaisan tekemät nollat. Tiesin, ettei kisa ajalla tule ratkeamaan, joten otin A:n kontaktia vähän varmennin. Olli tuli läpi... joten jatkettiin siitä vähemmän tyylikkäästi pujotteluun. Nolla se meilläkin kuitenkin oli. Ja JEE!, joukkuevoitto!
Pohjois-Hämeen kennelpiirin joukkuemestarit!
Näillä tunnelmilla on hyvä jatkaa kohti Luxemburgia.
Ollin kanssa agility on yhtä parhautta. Välillä on hetkiä, että iskee stressi, että "eihän me tätäkään osata", mutta kun pääsen yli pikku seikoista voin vain nauttia. En voi enää opettaa tai opetella mitään ennen MM-kisoja. On vaan mentävä tällä osaamisella. Se helpottaa, sille voi hymyllä ja nauraa. Voin katsoa, kun Olli rakastaa agilitya ja yhtäkkiä huomaan, että minulla on ihan sama tunne.
Viikonloppuna oli MM-leiri. Maajoukkue on huippu, niin koirat kuin
ihmiset. Sunnuntaina treenattiin MM-kisojen tuomareiden ratoja. Olli
tykkää, kun estevälit on pitkät ja saa juosta.
Ego on treenannut aina silloin tällöin. Juoksareita ollaan päästy jonkin verran treenaamaan. Se on jännä juttu. Saa nähdä mitä käy. Egolla meinaan on piiiitkä laukka.
Valkkuryhmälle kehittelin radan, jossa näkyy vähän eurooppalaista teemaa, pitkää ja lyhyttä esteväliä. Siinä voi treenata tehokkaasti takana leikkausta. Testaa saatko tehtyä radalla 8 takana ohjausta (takana leikkaus, pois päin kääntö, vippaus)? Testaa myös itsellsi parhaat ohjaukset ja kellota mikä on nopein. Koiran edessä ohjaten saa juosta, etenkin 11-19 välin.
Suomalaiset oli arvottu toiseksi eläinlääkärin tarkastukseen. Siellä piti siis olla 7.20. Tarkastuksen jälkeen sai treenata. Me ei treenattu Ollin kanssa, pohja ja esteet oli testattu jo eilen. Ysin aikaan oli vuorossa avajaiset. Semmosta pällistelyä, missä näin ensikertalainen saattoi vähän herkistyäkin.
Kisat alkoi kympiltä. Järjestyksenä minit, medit ja maxit. Kaikille oli aina omat rataprofiilit.
Me mentiin meidän joukkueen ensimmäisenä ja ensimmäisellä radalla olin siis ihan ensimmäinen koirakko. Fiilis oli järkyttävän hyvä. Me oltiin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa! Alussa meille luotiin paineita vähän lisää, kun ei päästykään lähtemään, kun tuomari vihelsi. Onneksi Olli oli kilttiä poikaa.
Rataan kokonaisuudessaan olen tyytyväinen. Tehtiin hyvää työtä. Etenkin suoraan putkeen lähetys ja sieltä kiinniotto oli selvästi meidän juttuja. Päädyssä olleen hyppyhässäkän olisi kannattanut viedä suorilla linjoilla, kun nyt kahdeksikon, koska se oli vähän lyhyempi. Linjat olisivat varmaan olleet nopeampi vaihtoehto. Meidän kohdalla ajanottolaite ei toiminut, tai saatiin joku jäätävän hyvä aika! Mutta se mitätöitiin ja saatiin nolla hyvällä ajalla.
Tassut ristiin ja menoksi
Meidän joukkue oli aivan huippu niin agilityohjaajina, koirina että persoonina <3 ! Päästiin kärkeen!
Seuraavakin agilityrata oli kiva. Rataprofiilit ylipäänsä koko kisassa oli mukavan mentäviä. Tuomarina oli kaikilla radoilla Sandra Deidda. Meille tuli 5, kun rima taas tippui. Muuten rata sujui erittäin mallikkaasti ja tehtiin nopea aika.
Ja meidän joukkue teki huippusuorituksia me VOITETTIIN medien Pohjoismaiden Mestaruus! Hyvä Suomi, hyvä me!
Viimeinen startti ratkaisi sitten vain yksilökisan. Meillä oli 5 alla, aika olisi riittänyt kärkisijaan. Radassa oli yksi kompastuskohta - koska tuuli keinu oli vaihdettu suoraan putkeen ja tämä aiheutti hienoista kiirettä. Arvokisojen tapaan lähdössä aikaa pillin vihellyksen jälkeen on vain 15 s. Kun piti ehtiä 3 esteen taakse piti ottaa vähän rivakampia askelia. Oma lähtöpaikkani ei ollut täydellinen ja jouduin korjaamaan vähän linjaan. Sitten mentiin, en muista paljoakaan. Suoran putken jälkeen sain Ollin hallintaan ja väkisin käskyttämällä sain sen esteen oikealle puolelle. Ei se nätti ollut, mutta oikein tehty rata kuitenkin! Ja nopeinkin vielä. Mutta koska meillä oli se yksi 5, niin tuloksemme oli 5 ja sillä sijoituimme 4. Taneli ja Pantse voittivat upeilla kolmella nolla radalla!
Finaalirata, keinun paikalla oli suora putki
Alla oleva kuvasarja kuvastaa hyvin pelastelutilannetta, jonka kaikki varmaan joskus ovat kokeneet:
Outi: "Tänne päin, känny nyt!"
Outi: "Tänne nyt!" - Olli: "Ai siis mihin sä haluut, miksi ei mennä tätä?!"
Olli: "Ai tämä este näin päin!" Outi: "Jee, se tajus! ^_^ "!
... Sit jatkuu... Kotiyleisö vielä jännittää taustalla :D
Hyvä me!
Kisat olivat kerrassaan huikea kokemus. Kaikki perusasiat, järjestelyt, esteet yms. oli kunnossa, niin ei tarvinnut kuin vain kisata. Jopa pientä evästä saatiin niin Sagin kuin kisajärjestäjän puolesta. Ja Tiia ja Janne pitivät joukkueestaa erittäin hyvää huolta. Lisäksi minulla oli oma pro-avustaja Maiju mukaan. Ja kotijoukkojakin saapui kisapaikalle InterRail-matkallaan. Ja meidän medi joukkue oli huippu! Niin ja tietenkin Olli, se oli pätevä matkakoira ja se kisasi kaikesta sydämestään! <3
Agility Team medium Pohjoismaiden joukkuemestaruus 2014: Outi Harju & kooikerhondje Olli, Ville Liukka & espanjanvesikoira Ronja, Sanni Kariniemi & shelam Goa, Sanna Lehtonen & espanjanvesikoira Dia
