Ollin kanssa agility on yhtä parhautta. Välillä on hetkiä, että iskee stressi, että "eihän me tätäkään osata", mutta kun pääsen yli pikku seikoista voin vain nauttia. En voi enää opettaa tai opetella mitään ennen MM-kisoja. On vaan mentävä tällä osaamisella. Se helpottaa, sille voi hymyllä ja nauraa. Voin katsoa, kun Olli rakastaa agilitya ja yhtäkkiä huomaan, että minulla on ihan sama tunne.
Viikonloppuna oli MM-leiri. Maajoukkue on huippu, niin koirat kuin
ihmiset. Sunnuntaina treenattiin MM-kisojen tuomareiden ratoja. Olli
tykkää, kun estevälit on pitkät ja saa juosta.
Ego on treenannut aina silloin tällöin. Juoksareita ollaan päästy jonkin verran treenaamaan. Se on jännä juttu. Saa nähdä mitä käy. Egolla meinaan on piiiitkä laukka.
Valkkuryhmälle kehittelin radan, jossa näkyy vähän eurooppalaista teemaa, pitkää ja lyhyttä esteväliä. Siinä voi treenata tehokkaasti takana leikkausta. Testaa saatko tehtyä radalla 8 takana ohjausta (takana leikkaus, pois päin kääntö, vippaus)? Testaa myös itsellsi parhaat ohjaukset ja kellota mikä on nopein. Koiran edessä ohjaten saa juosta, etenkin 11-19 välin.
Kiitos ratapohjasta, aion testata. :) Käytän itse tosi vähän takaa leikkausta, ja poispäinkääntökin on vasta opettelun asteella, niin kiva päästä kokeilemaan.
VastaaPoistaOnnea pm-menestyksestä! Vaikka en sua tunnekaan niin on kyllä mahtavaa katsoa teidän ratoja. Mun nuorempi perro on muuten Dian lapsi.
Hienoa Elisa, jos radasta on hyötyä muillekin :)
VastaaPoistaKiitos onnitteluista, on mukava tietää, että on kannustajia!