Superegon ensimmäiset startit

Mä voitin muutaman palkinnon ^_^

Vihdoin koitti aika, kun koin, että Egon kanssa voi mennä kisaamaan virallisiin kisoihin. Ei toki vielä agilityradalla, mutta hypäriä testaamaan. Eniten sen kanssa kisaamisessa jännitti sen käytös radan ulkopuolella. Ego ei ole useimmiten ystävällinen uusille koira tuttavuuksille ja etenkin jos se joutuu ahtaalle. Tamskin uudella hallilla on onneksi tilaa kentän ulkopuolella, joten tiesin, ettei ihan kiinni toisiin koiriin tarvitse mennä. Ja kun Tamskilla oli ihanasti kaksi ykkösluokan hyppyrataa tarjolla, niin päädyin testaamaan. 

Tuomarina toimi Johanna Nyberg. Ensimmäinen rata oli ihanan helppo (varsinkin kun 1-luokan radoilla en ole käynyt sitten yli 5 vuoteen). Alku hieman mietitty, kun en halunnut jättää Egoa ensimmäisessä startissaan kolmen esteen taakse. Niinpä päädyin tekemään valssin, joka oli lopulta ihan hitusen myöhässä, mitä vähän arvelinkin. Sen jälkeen vain juostiin. Omat jalat oli jälleen jännityksestä tönkköinä. On se niin eri asia alkaa uuden koiran kanssa kisaura. Vaikkaa vähän jälkeen jäinkin niin Ego hoiti homman ja osasi edetä. Näinpä saimme ensimmäisen tuloksen, ensimmäisen nollan, ensimmäisen voiton ja ensimmäisen LUVAn! 

Toinen rata oli selvästi haastavampi, puolenvaihtoja piti tehdä jo useita ja aika vaikeissa paikoissakin. Koska en ole aivan sinut Egon etenemisen/vauhdin kanssa, kun se saattaa vähän vaihdella päätin ottaa varman ratkaisun ja tehdä takanaleikkauksilla alun kaksi puolen vaihtoa. Näin en ainakana ota koiraa jaloille ja se saa itsevarmuutta etenemiseen. Takanaleikkauksia ollaan jonkin verran harjoiteltu, mutta ohjaus niiden jälkeen on ollut jotenkin haastavaa. Nyt saatiin kuitenkin eteneminen kohdilleen ja Ego teki lähes täydellisesti töitä. Radalla tuli vähän löysiä laukkoja, mutta itsevarmuuden kasvaessa kummallakin meistä niin eiköhän ne saada pois. Tälläkin radalla saimme siis hyvän nollan, jolla voitettiin! 

Tässä meidän radat videoituna:

Ihanaa, kun Ego yllätti niin positiivisesti. Se ei ole ollut eikä ole mikään helppo koira. Jospa sen käytöstä vielä vähän saisi muokattua ja kun saadaan kontaktiesteet kisakuntoon, niin olisi makeeta kisailla senkin kanssa. Se tykkää valtavasti agista ja parhaimmillaan se on juuri suorilla ja pitkillä esteväleillä. 

Väsynyt kisaaja

Luuranko

Halloween teeman mukaisesti on hyvä postata ruutuun röntgenkuva. Ollia on taas tutkittu vähän enemmän. Jälleen meillä on toimintasuunnitelma, jonka toivon tällä kertaa auttavan siihen, että oikeallakin takajalalla tulee askellettua ihan jokainen askel. 

Ollin selkäranka

Käytiin Markus Laiokselle (ihan liian pitkä aika edellisestä kerrasta). Ja taas Laios tiesi, Ollin lannealue oli taas hieman kiertynyt ja se voisi aiheuttaa kokonaankin oireilun eli oikealla takajalalla askeleen välistä jättämisen, mitä tosin edelleenkin tapahtuu vain harvoin ja silloinkin, kun remmissä on pieni veto päällä. Laios sai Ollin tasapainoa palautettua, mutta kropan täytyy hoitaa oma osansa ja uusinta käynnillä taas hienosäädetään tai tässä tapauksessa voi olla, että tarvitaan vielä useampi hoitokertakin. 

Tavoitteena on ennen kaikkea oireiden taustalla olevien syiden hoitaminen ja sitä kautta pysyvämmät hoitotulokset. - Terveysklinikka Posture / Laios

Mutta koska Olli on rakkain ja huoli on suuri niin menimme vielä Mevettiin Anu Saikku-Bäckströmille. Ihanaa, kun eläinlääkäri ymmärtää agilitykoiraa! Palpaatiolla selvisi, että Ollin polvet on kuivat, rauhoitettuna huomasi, että oikeassa aavistuksen enemmän nivelnestettä, patellat pysyvät paikoillaan ja lihastasapaino symmetrinen. Oikean takajalan veti ääriojennuksesta nopeammin pois kuin vasemman. Selässä lannerangan alussa on hyvä jousto, mutta lopussa on jännitystä. Löydös oli siis samaa kuin mitä Laios oli puhunut. 

Varmuudeksi ja vikojen poissulkemisen takia Olli röntgenkuvattiin. Riemukseni minulle todettiin, että selkä on näiden kuuden agilityvuoden jälkeenkin vielä ihan priima. Lonkat olivat siistit, tosin nivelkapselin kiinnityskohta alkoi hieman tehostua. Polvi, kinner ja varpaat olivat siistit. Oireilu on todennököisesti peräisin siis selästä, joten Laios saa hoitaa sen kuntoon. Lonkkia varten Ollille määrättiin Cartrophen-kuuri, jotta lonkat pysyvät jatkossakin hyvinä. 

Vähän pöllyissä vielä

Olli siis saa jatkaa hypytöntä elämäänsä vielä jonkin aikaa. Mutta taas elämä opettaa, oireilun syy ei välttämättä ole siinä missä se näkyy, kuten nyt oikeassa takajalassa. Onneksi on ihmisiä, jotka ovat perehtyneet pintaa syvempiin asioihin. Olli on niitä koiria, jotka reagoivat vahvasti hermostollaan, jolloin tasapainon järkkymien vaikuttaa koko kehoon, siksi Ollille osteopatio on selvästi se paras hoitomuoto.

MM-kisapohdintaa

Kisakatsomon kakkutarjoilu

Vuoden 2015 agilityn MM-kisat on ohi ja kisaajatkin ovat jo palanneet Suomeen. Tapahtumapaikkana oli Italia. Tänä vuonna seurasin tapahtumaa kotoa livestreamin äärestä. Viime vuonna kisaajana ollessa seuraaaminen jäi vähälle. Tänä vuonna katsoin ainakin puolet koko tapahtuman suorituksista. Sunnuntaina meillä oli pienimuotoinen kisakatsomokin. 

Kurjaa kyllä Suomi ei voittanut mitään. Suomella oli hyvä edustus ja Suomessa on todella kovatasoisia kisaajia. Jotain vain puuttuu eli hommaa täytyy lähteä parantamaan. Itselläni on tuntuma, että suomessa ei pysty treenaamaan tarpeeksi isoilla radoilla ja tarpeeksi tärkeissä kisoissa eli kun MM-kisoissa edessä on 30x40 metrinen kenttä, jossa estevälit ovat jopa 7 m niin oma rytmi koiraan verrattuna katoaa todella helposti. Varsinkin kun jännityskin on yleensä tuollaisissa kisoissa toista luokkaa. 

Mitä muuta? Paljon on puhuttu koiran itsenäisestä suorittamisesta ja käskytyksestä. Pitäisikö suomalaisten pyrkiä esimerkiksi enemmän tämän kaltaiseen ohjaukseen: 

ttps://www.facebook.com/fluidmotionagility/videos/10153226515376801/ 

Ei ehkä kuitenkaan... Ei mitaleita tuollakaan oikeastaan ole saavutettu. Itsenäisestä osaamisesta on hyötyä, mutta ohjaajan liike on kaikista vahvin signaalikoiralle. 

Tässä on esimerkki Pavolin (maksien tuplavoittojan tyylistä, joka toimii hänen molemmilla koirillaan täydellisesti):

https://www.youtube.com/watch?v=0kX7pin9114

Ei siinä ole kikkailua. Koira(t) etenee todella nopeasti, hyvillä linjoilla ja ohjaaja ei ole tiellä tai jarruta. Eikä koira jarruta myöskään silloin kuin ohjaaja jää taakse.  

Agilitykisoissa voittaminen vaatii jäätävän hyvän pohjaosaamisen yhteiselle tekemiselle. Se vaatii varmuutta ja luottoa koiraa, joka on todella nopea ja joka etenee itsenäisesti, mutta on myös kuulolla. Ohjaajan radanlukutaito on myös merkittävässsä roolissa, että koira pääsee etenemään mahdollisimman suoria linjoja kohti seuraavaa estettä. Agilitykisojen voittaminen vaatii myös hiukan onnea, täydellisen radan ja hylkysuorituksen välillä on usein vain muutama laukka väärään suuntaan. Ei saa antaa periksi vaan jatkakaa positiivisella, mutta myös määrätietoisella asenteella.

Elinalla

Enpä muistanut mainita, että Ego kävi viime kuussa Elinan treeneissä. Vähän jouduin yllättymään, kun se olikin niin pätevä. Loppua kohti Ego alkoi jo väsymään ja varmaan vähän ihmetteli mutkaista rataa. Ollaan tehty paljon suorempia pätkiä ja niissä aiotaan pysyäkin. Mutta niin Elinan radalla päästiin jopa esteelle 23! Ei toki nollana ja paljon treeniä tarvittiin välissä. Sain kuitenkin näin hienon videon leikkailtua, näyttää että tehdää ihan jo tosissaan rataa :)

Ollikin pääsi Elinalle, tosin ei Jänesniemelle vaan Karhumäelle eli fyssariiin. Olli oli tasapainoinen eli polvivamma ei ole vaikuttanut lihastasapainoon. Muutenkin kroppa oli parempi, ei vielä täydellinen. Susannakin joka hieroi Ollin pari viikkoa sitten sanoi, että ei ole enää niin pinkeä. Saatiin lupa alkaa vahvistaa polvea erilaisilla harjoitteilla. Myös syvien lihasten harjoitteita tulee tehdä. Agin pariin ehkä voisimme siirtyä jo pikku hiljaa. Tehdä ensiksi kevyitä treeniä ja katsella mitenkä käy. 

Koohon Olli SM-kisoissa 2015 (Kuvaaja Sari Eskelinen http://sary.1g.fi)

TAMSK-halli

Suomen suurin koiraurheilukeskus on valmistunut! Tai ainakin melkein, piha vähän sekaisin vielä ja sosiaalitilat valmistuvat myöhemmin, mutta sinne pääsi jo treenaamaan :) Uusi pohja tuntu hieman oudolta, pehmeältä oman jalan alle. Se kuitenkin oli pitävä ja koirat liikkui siinä todella hyvin. Eiköhän siihen itsekin nopeasti totu. 

Tamsk hallissa on 5 kenttää, joista neljällä on agilityesteet. Kentät ovat 28x20 m kokoisia. Hallin pitkällä sivustalla on parin metrin odotustila. Odotustila ja kentät on erotettu toisistaan aidoilla. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä treenipaikka.

Lisäinfoa Tamskin sivuilta: http://www.tamsk.com/?page_id=19

Sieltä löytyy hallin ohjeet ja vuokrausohjeet sekä hinnastot. TamSK-hallin varauskalenteri löytyy täältä. Tervetuloa sitten vain treenaamaan! Ensimmäiset agilitykisatkin järjestetään hallilla jo 18.10.2015.

Ollaan metsässä; siemeniä kaulukset täynnä ja mustikassa suut ja jalat!

Valokuvia selatessa nauratti googlen kuvien lajittelutavat. Koirien lisäksi koirat olivat päätyneet myös kissat kansioon. Ja hauskimpana, että agilitykentät oli listattu omaan luokaansa "leikkikentät"! :D

Kuvat listattu sisällön mukaan

Perjantai ilta

Vois kai sitä perjaintai iltaa muutenkin viettää, kun juuri flunssasta toipuneena vesisateessa agilitykentällä. Eihän se järkevää ole, enkä muista koska viimeksi olen jaksanut raahautua ulkotreeneihin, jos on huono sää. En kuitenkaan tiedä onko muut illanvietto vaihtoehdot oikeastaan sen parempia. Ei ainakaan tänään. Mä oon aika tyytyväinen, vaikka A-este on edelleen räpiköintiä, puomilla vedätykset ei toimi ja kepeillä toisen puolen ohjaus on edelleen haastavampi. Mutta Ego teki jokaisen harjoituksen asenteella vaikka satoi ja kentällä oli aikamoiset lätäköt. Niin ja me päästiin treenaan :) !

Ei agilitya

Haluisin kertoa kuinka ollaan treenattu, haluisin kertoa kuinka ollaan kisattu, kuinka ollaan opittu, nautittu, harmiteltu, iloittu ja fiilistelty agilityn ihanuutta ja kamaluutta. Mutta ei olla Ollin kanssa, eikä paljoa Egonkaan. 

Pirunpesä, Hollola

Ollin kanssa toki oli tarkoitus pitää taukoa, mutta ei ihan vielä. Olli joutui saikulle. Sen takajalan polvessa on jotain vikaa, jättää välillä askeleen väliin. Ja nyt on koirakin jumissa, polven varominen ei ilmeisesti ole tehnyt hyvää. Myös eturauhasta vähän epäiltiin, jos se aiheuttaa ontumista. Onneksi vaiva näkyy aika harvoin sen askelluksessa eikä koskaan, jos se on vapaana. Jospa se siitä levolla tai pikemminkin hyppykiellolla. Tällä kertaa levossa saadaan siis käydä metsässä ja juostakin. Voi mikä onni, kun on ollut tällaiset kelitkin.

 

Ego puolestaan kastroitiin. Eturauhanen alkoi taas vaivaamaan, ja jospa sen äkkipikaisuuskin helpottaisi. Leikkaus oli todella helppo ja se parani yllättävän nopeasti. Leikkauspäivän illan se nukkui, seuraavana aamuna tyyppi oli valmis leikkimään ja käytiin jo puolen tunnin kävelylläkin. Alle viikossa haava oli niin hyvä, että sitä ei tarvinut enää suojatakaan. Meillä oli käytössä vauvan body estämään haavan nuolemista, byjamamallinen, jossa olis pitkät hihat ja lahkeet ja nepparinapitus edessä. Hihat leikkasin pois, niin oli helpompi pukea eikä ollut niin kuuma. Todella hyvä keksintö, kiitos internet!

Pyjamasankari (joo olisin erivärisin bodyn, mutta tähän törmäsin kirppiksellä ensimmäisenä)

Egon kanssa voisi jatkaakin jo treenailua, mutta sain flunssa. Olis niin paljon treenimotivaatiota, uusia ideoita ja vanhojakin juttuja pitäisi päästä kehittämään. Onneks olen päässyt kouluttamaan muita, niin agilityn ilo ei pääse unohtumaan. Etenkin JAUn kouluttajien koulutus oli hienoa, upea kenttä, mahtavat ihmiset ja innokkaat koirat. Ensi viikonloppuna vuorostaan Turkuun. 

En muistanut, että syksy voi olla näin ihanaa aikaa säätilan puolesta. Ilman koiria kävin tutustumassa Ahvenanmaahan (Eckerön nurmikentät; mä yritän päästä ens vuonna sinne kisaamaan!). Lisäksi Suomen muista luontokohteista on nyt nähtynä Pirunpesä ja Helvetinkolu näytti lähes samalta kuin lapsena. 

Getaberg, Ahvenanmaa

Ego mökkeilee

Olli ja Ego Helvetinkolussa