tiistai 15. syyskuuta 2015

Ei agilitya

Haluisin kertoa kuinka ollaan treenattu, haluisin kertoa kuinka ollaan kisattu, kuinka ollaan opittu, nautittu, harmiteltu, iloittu ja fiilistelty agilityn ihanuutta ja kamaluutta. Mutta ei olla Ollin kanssa, eikä paljoa Egonkaan. 
Pirunpesä, Hollola

Ollin kanssa toki oli tarkoitus pitää taukoa, mutta ei ihan vielä. Olli joutui saikulle. Sen takajalan polvessa on jotain vikaa, jättää välillä askeleen väliin. Ja nyt on koirakin jumissa, polven varominen ei ilmeisesti ole tehnyt hyvää. Myös eturauhasta vähän epäiltiin, jos se aiheuttaa ontumista. Onneksi vaiva näkyy aika harvoin sen askelluksessa eikä koskaan, jos se on vapaana. Jospa se siitä levolla tai pikemminkin hyppykiellolla. Tällä kertaa levossa saadaan siis käydä metsässä ja juostakin. Voi mikä onni, kun on ollut tällaiset kelitkin.
 
Ego puolestaan kastroitiin. Eturauhanen alkoi taas vaivaamaan, ja jospa sen äkkipikaisuuskin helpottaisi. Leikkaus oli todella helppo ja se parani yllättävän nopeasti. Leikkauspäivän illan se nukkui, seuraavana aamuna tyyppi oli valmis leikkimään ja käytiin jo puolen tunnin kävelylläkin. Alle viikossa haava oli niin hyvä, että sitä ei tarvinut enää suojatakaan. Meillä oli käytössä vauvan body estämään haavan nuolemista, byjamamallinen, jossa olis pitkät hihat ja lahkeet ja nepparinapitus edessä. Hihat leikkasin pois, niin oli helpompi pukea eikä ollut niin kuuma. Todella hyvä keksintö, kiitos internet!

Pyjamasankari (joo olisin erivärisin bodyn, mutta tähän törmäsin kirppiksellä ensimmäisenä)
Egon kanssa voisi jatkaakin jo treenailua, mutta sain flunssa. Olis niin paljon treenimotivaatiota, uusia ideoita ja vanhojakin juttuja pitäisi päästä kehittämään. Onneks olen päässyt kouluttamaan muita, niin agilityn ilo ei pääse unohtumaan. Etenkin JAUn kouluttajien koulutus oli hienoa, upea kenttä, mahtavat ihmiset ja innokkaat koirat. Ensi viikonloppuna vuorostaan Turkuun. 
En muistanut, että syksy voi olla näin ihanaa aikaa säätilan puolesta. Ilman koiria kävin tutustumassa Ahvenanmaahan (Eckerön nurmikentät; mä yritän päästä ens vuonna sinne kisaamaan!). Lisäksi Suomen muista luontokohteista on nyt nähtynä Pirunpesä ja Helvetinkolu näytti lähes samalta kuin lapsena. 
Getaberg, Ahvenanmaa
Ego mökkeilee
Olli ja Ego Helvetinkolussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti