lauantai 3. lokakuuta 2015

Elinalla

Enpä muistanut mainita, että Ego kävi viime kuussa Elinan treeneissä. Vähän jouduin yllättymään, kun se olikin niin pätevä. Loppua kohti Ego alkoi jo väsymään ja varmaan vähän ihmetteli mutkaista rataa. Ollaan tehty paljon suorempia pätkiä ja niissä aiotaan pysyäkin. Mutta niin Elinan radalla päästiin jopa esteelle 23! Ei toki nollana ja paljon treeniä tarvittiin välissä. Sain kuitenkin näin hienon videon leikkailtua, näyttää että tehdää ihan jo tosissaan rataa :)

Ollikin pääsi Elinalle, tosin ei Jänesniemelle vaan Karhumäelle eli fyssariiin. Olli oli tasapainoinen eli polvivamma ei ole vaikuttanut lihastasapainoon. Muutenkin kroppa oli parempi, ei vielä täydellinen. Susannakin joka hieroi Ollin pari viikkoa sitten sanoi, että ei ole enää niin pinkeä. Saatiin lupa alkaa vahvistaa polvea erilaisilla harjoitteilla. Myös syvien lihasten harjoitteita tulee tehdä. Agin pariin ehkä voisimme siirtyä jo pikku hiljaa. Tehdä ensiksi kevyitä treeniä ja katsella mitenkä käy. 

Koohon Olli SM-kisoissa 2015 (Kuvaaja Sari Eskelinen http://sary.1g.fi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti