keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kohta ollaan jännän äärellä

Blogissa on ollut nyt hiljaista. Tähän on kaksi syytä. Suurin syy on muutto, joka on vienyt oikeastaan kaiken vapaa ajan. Lisäksi mulla on oli kamala köhä. Näistä syystä treenit ja etenkin blogin päivitys on jäänyt vähemmälle.

Ollin kanssa ollaan tehty harvakseltaan perustreenejä. Enemmän hyvää mieltä ja varmuuden hakemista. Egon kanssa ollaan tehty vähän ratapätkää, lankulla juoksua sekä pujottelu treenausta. Lisäksi käytiin hyppytekniikka koulutuksessa. Egolla hypyillä pitää treenata eniten painon siirtoa.

Su 8.6 käytiin Tamksin kisoissa nöyrtymässä SM-kisoja varten. Ei agility ole vaan helppo laji varsinkaan, jos ei ohjaa tarkasti.

Tässä radat, joista tuloksena 5 (sija 4.) ja hyl:

 

 

SM-kisat on siis parin päivän Tampereen Hakametsän luona. Ihana, kun on kotikisat. Me otetaan perjantaina 2 starttia, lauantaina joukkurata ja sunnuntaina yksilökisat. Tästä se arvokisakausi lähtee!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti