keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Treenikoiran pakkaspäivän vinkki

Liikaa pakkasta, vai mitä?!? Lämmitetyssä hallissa on kuitenkin ihan hyvä treenailla ja kisata kunhan saa koiran lämpimäksi. Takit päälle ja hölkkäämään. Kun pakkanen kiristyy yli 15 asteeseen niin meillä ainakin koirien tassut palelevat niin, että 20 min lämmittelyt ulkona eivät onnistu. Silloin teemme vain pissalenkin ulkona ja lämmittely tapahtuu sisällä. 

Odottelua viileässä tulisi välttää. Välillä se on vain mahdotonta, kun koira pitää saada pois kentältä rataantutustumisen ajaksi. Siksipä meillä on käytössä Snugglesafe Heat Pad! Kaverini vinkkasi viime vuonna, että lämmitin on aika kätevä. Siitä lähtien kylmällä ilmalla olen laittanut "lätyn" koiran häkkiin lämmittämään.
Olli SnuggelSafe-lämmittimen vieressä

Lämmitin varastoi itseensä lämpöä ja luovuttaa sen pikku hiljaa pois. Se lämmitetään mikroaaltouunissa ja 6 minuutin jälkeen se on kerännyt itseensä maksimi lämmön. Tämän jälkeen se on lämmin noin 3 h, riippuen vähän ympäröivän ilman kylmyydestä. Ilman fleecesuojaansa se on lämmittämisen jälkeen jopa liian kuuma koskea, joten turvallisuussyistä suoja kannattaa aina pitää sen päällä, ettei koira pääse polttamaan siinä itseään.

Muista kuitenkin, että "lätty" ei todellakaan lämmitä koirasi lihaksia, mutta se pitää pedin hieman lämpimämpänä, joten lihakset eivät pääse viilenemään niin nopeasti tai jos koira joutuu oleman kylmässä autossa vähän pidemmän aikaan niin lätyn kanssa se pärjää hieman paremmin. 

Lämpölätyn voi myös sujauttaa oman paidan alle, jos joutuu pakkaseen esimerkiksi pysäköinnin ohjaukseen. Takin alla se lämmittää omaakin sielua mukavasti. Lätyllä noa yli 1 kg ja kooltaa se on kämmentä suurempi, joten ihan joka taskuun se ei mahdu.

Itse ostin Head Padini (molemmille koirille oma) täältä. Mutta niitä myytävänä hieman yli 20 e hintaan myös esim. Zooplussassa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on ollut harkinnassa. Täytyy nyt lopettaa harkinta ja siirtyä hankintahommiin :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä :) Näillä pakkasilla on ryhdyttävä tositoimiin!

    VastaaPoista