maanantai 4. tammikuuta 2016

Pujottelutreeniä

Treeneissä kävi ihana vahinko; vein vahingossa Egon yhden esteen liian pitkälle ja näin avautui erinomainen paikka treenata takana leikkausta pujottelulle. Ja sehän onnistui! En ole ottanut tätä vielä ohjelmistoon, kun ajattelin, ettei se kestä. Mitenkä se yllättää koko ajan!?! Alla video. Ensimmäistä yritystä en saanut videolle, mutta toinen täytyi nauhoittaa todistusaineistoksi.


Tarkoitus oli siis treenata kepin jälkeisiä leikkauksia, mutta nyt ohjelmistoon tulee myös ennen keppejä olevat leikkaukset. Alla on kuva hyvistä aloittelu treeneistä pujottelua ennen (vasen) ja jälkeen (oikea). Koira siis osaa pujotella tai apuna on verkot tai ohjurit. Hypyn tilalla voi olla mikä vain este esim. putki. 
Pujottelua ennen ja pujottelun jälkeiset leikkaukset
Pujotteluun menoa kannattaa treenata sekä takana leikkauksena eli koira menee pujotteluun ja sen jälkeen vaihdetaan puoli ja valssina eli rintamasuunta koko ajan koiraa kohti ja puoli vaihdetaan, kun koira on hypyllä. 

Pujottelun jälkeen puolestaan leikkaukset tulee harjoitella sekä persjättönä (sokkarina) eli rintamasuunta koko ajan eteenpäin ja valssina eli rintamasuunta koiraa kohti. Ja molemmissa treeneissä tietty treenataan molemmat puolet! Kun nämä onnistuu vaihdellaan hypyn sijaintia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti