keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Takaakierrot 5/5, takanatörkkäys

Takaakiertosarjan viimeinen osa.

Sarjan viimeinen osa on hieman muunneltu perustekniikoista, ohjausta voisi kutsua vaikka "takanatörkkäykseksi". Ohjauksessa ollaan jälleen esteen takana jo valmiiksi ja näytetään siivekkeen takaa koiralle, että este tulee kiertää. Hyppy siivekkeen kierron jälkeen kerrotaan koiran puoleisella kädellä. Samalla otetaan askel estettä kohti, jolloin myös jalkojen liike kertoo suunnan.

takanatörkkäys
Alla on Ollin treenipätkä tästä. Ohjaustekniikka on toiminut meillä alusta asti yllättävän hyvin, kun Olli lukee jo hypyn merkkauksesta, että on tulossa takaakierto.


Ja loppujen lopuksi, mikä näistä viidestä vaihtoehdosta on paras? Vauhti ratkaisee, mutta kun käytössä ei ole kunnon kellotuslaitteita on erittäin haastava tietää sadasosalleen, mikä ohjaus on nopein. Videolta kellottaminen on suhteellisen hyvä tapa, kun kuvan saa pysäytettyä ja katsottua koiran sijainnin, mutta putkissa on  hieman vaikea arvioida tarkka sijainti. 

Tässä kellotuksen tulokset (putkesta tulo seuraavaan putkeen):
1. Saksalainen       5,45 s
2. Nenästä veto     5,45 s
3. Pakkovalssi       5,49 s
4. Jaakotus            5,78 s
5. Takanatörkkäys 5,49 s

Jaakotuksessa oli eroa muihin ohjauksiin, muut olivat suurinpiirtein samaa luokkaa. Jaakotuksenkin olisi varmaan saanut nopeammaksi, jos olisin siitäkin ottanut useampia otoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti