WAO:n reissu aloitettiin Ruotsin kisoilla. Kisat äitien päivänä 10.5.2015 ja järjestettiin Tukholman eteläpuolella luonnonnurmi kentällä. Tuomareina toimivat Yvonne Ahlin ja Marianne Fernström. Luvassa oli kaksi hyppyrataa ja yksi agilityrata. Kisapäivä oli aika pitkä, kun kaikki kokoluokat menivät peräkkäin. Kiirettä ei ollut ja tunnelma oli ihanan rento. Meidät suomalaisetkin otettiin todella hyvin vastaan. Kisamaan oli siis helppo mennä.
Ruotsissa on hieman eri kisajärjestelyt kuin Suomessa. Ensimmäiseen rataan tutustuttiin perinteisesti koko luokka kerrallaan, mutta seuraaviin ratoihin sai mennä tutustumaan vapaasti, kun toiset vielä kisasivat. Ihan kätevää ja säästettiin tutustumisaikakin. Toinen suurempi eroavaisuus oli, että piti käydä ilmoittautumassa rataan tutustumisen jälkeen aikooko juosta radan. Juoksujärjestystä tarkkailiin taululta (alla kuvassa), johon aina merkattiin, jos oli poissa olijoita ja missä kohtaa oltiin menossa. Siitä oli todella kätevä nähdä, koska oli oma vuoro! Erona oli myös, että kisakirjoja ei automaattisesti annettu vaan pelkästään, jos sait sertin niin, sitten kisakirja annettiin kirjoitettavaksi. Me saatiin meidän nollat kuitenkin helposti kirjattua, kun sitä erikseen pyydettiin.
Taulu, johon merkitään aina kuka on lähdövuorossa. |
Meillä oli Ollin kanssa todella hyvä päivä. Tuloksena kolme voittoa! Kaikkeen en ollut tyytyväinen, mutta nyt kun katson videoita niin on hienoa todeta, että on se vaan etevä poika ja minullakin jalka nousi. Viimeisessä radassa on vielä rentoutta (etemäkin 5,67 m/s!). Ennen starttia mietin, että sekä hyppy- ja agilitysertit on nyt otettu, joten me voidaan vain näyttää mitä osataan. Tuloksella ei ole enää väliä. Tähän tunteeseen pitäisi päästä jokaisella radalla, sillä niinhän se on, että kun ollaan saavutettu jo näin paljon, niin kaikki mitä tulee lisää on vain bonusta.
Tässä meidän ratasuoritukset, jotka johtivat siis kolmeen voittoon ja näin saimme siis agility ja hyppy SERTIT, joten Ollin Ruotsin valiotittelit meni hakuun.
Ratulokset:
Poseerauskuvaa ottamassa, Olli ei ole helpoin kuvattava :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti