"Mitä et voi mitata, et voi kehittää." Kisoin mentäessä tuloksen ei pitäisi olla tavoite. Kisatilastointi antaa kuitenkin aika hyvin osviitta mitenkä koirakon yhteistyö sujuu. Kisojen tulosten lisäksi olisi hyvä tilastoida eri esteiden suoritusnopeuksia. Insinöörinä mielläni katselisin käyrää kuinka esimerkiksi pujottelun suoritusnopeudet vaihtelevat eri kisoissa. Tilaston teko osoittautui kuitenkin sen verran työlääksi ja epävarmaksi videon kuvakulmien ja arvionnin takia, että tällainen tilastointi jäi muutamaan kirjaukseen.
Vuonna 2014 ollaan startattu Ollin kanssa 48 kertaa. Näistä 26 on ollut perusstartteja (eli Suomessa käydyt viralliset kisat). Nollaprosenttimme näistä kisoista on 65 % eli jälleen saimme kasvatettua nollasaldoa noin 10 % enemmän kuin viime vuonna.
Hyppyradat, joita kertyi 8, kaikki olivat puhtaita ratoja. Agiradoista aika tarkalleen puolet olivat nollia. Hyppyradoilla myös etemät ovat parempia kuin agiradoilla, keskiarvo lähes 5,0 m/s. Agiradoilla vauhti jää noin 4,6 m/s.
Suomen arvokisasuorituksessa nollaprosenttimme on lähes sama kuin muissakin virallisissa kisoissa. Ulkomaan kisoissa sen sijaan virheitä on tullut hieman enemmän. Osa syynä on jännitys ja siksi yleisen suoritusvarmuuden lasku, mutta myös yritys suorittaa rata maksimaalista vauhtia, jolloin riskejä on otettava ja virheitä tulee herkemmin.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2014 on ollut mitä parhain agilityvuosi.
(Valokuvat: Tytti Käyhkö)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti