torstai 9. heinäkuuta 2015

Heidi+Salme-radan treeni MM-karsinnoista

MM-karsintojen radoista jäi myös jotain hampaan koloon. Jos ei osata, niin se treentaan! Tälläkin kertaa harmaita hiuksia aiheutti hypäri. Aah hypärien ihanuus ja kamaluus. Kyseessä siis Heidi Viitaniemen ja Salme Mujusen suunnittelema rata, joka suoritettiin ensimmäisenä. Radalla tehtiin nolla, mutta se ei ollut sujuva.

Kinkkisin kohta ainkin meille oli esteväli 6-10. 


Vaihtoehdothan siis ovat:
- Pysyä hyppyjen alapuolella ja tehdä 8 esteelle saksalainen, tai siis saksalainenhan vaihtaa ohjauspuolta, että tämä olisi lähinnä päällejuoksu, mutta silti pitäisi edetä kuin saksalaisessa. Tämän valitsin kisoissa, mutta Olli luki ohjausta perussaksalaisena ja haki putken 10 väärää päätää. Täytyy siis pitää saksalaiset saksalaisina ja tällaisiin kohtiin tehdä jotain muuta.
- Pysyä hyppyjen alapuolella ja "nenästä vetäen" ottaa koira 8 hypyn. Tämä ohjaus tuntui omituiselta täydessä vauhdissa, mutta joillekin koirille varmasti tosi hyvä vaihtoehtoa. Tai sitten olisi voinut twistata eli kääntää hieman omaa rintamasuuntaa koiraa kohtaan, joka olisi jarruttanut koiraa.
- Pysyä hyppyjen alapuolella ja viski 8 esteelle. Koira hakisi helposti 10 putken väärää päätä. Hylkäsin tämän. 
- Pysyä hyppyjen alapuolella ja tehdä kopteri esteelle 8. Jos et muista mikä on kopteri, niin katso postaus koptereista. Estelinjat eivät olleet ihan optimaaliset kopterille ja sen tekeminen kovassa vauhdissa osoittautui aika pelottavaksikin jopa. Stekkaa alla video, jossa se on yhtenä ohjausvaihtoehtona.
- Mennä hyppyjen yläpuolelle persjätöllä ja valssi 8 hypyllä. Persjättö kohtaan, jossa ohjauksen ollessa ajoissa koiran kuuluisi tulla 7 hypyn ohi ja jos se on myöhässä koira lähtee lukemaan esteitä hypyn takaa. Tässä tilanteessa hypyn takana ei kuitenkaan ollut mitään, joten persjätön ajoitus ei ollut niin tarkka. Ja koska 7 hypyn koira hyppäsi niin viistosti niin ohjauksesta tuli jopa lähes japanilainen. 8 hypyllä valssi oli puolestaan paras ratkaisu, koska koira lähti lukemaan automaattisesti hypyn takana olevia esteitä eikä putken väärää päätä. 
- Mennä hyppyjen yläpuolelle ja tehdä kaksi valssia. Koska matka oli pitkä niin ensimmäinen valssin olisi pitänyt olla todella liikkuva ja seuraavana taas tiivis. Kahden erityyppisen valssin ja kovan vauhdin yhteensovittamien on vaikeaa ja siksi askelmerkkien paikat täytyi katsoa todella tarkasti, ettei 8 hypyn valssilla törmännyt esteeseen 9. 
- Hyppyjen yläpuolella jotkut myös leikkasivat takaa 10 putkeen lähtetyksen, mutta koska 9-hyppyä piti hieman kiertää niin ohjauslinja ei osunut kunnolla putken päähän ja jos vei liian pitkälle niin tuli kiire jatkoon. 

Treeneissä testailtiin muutamia näistä vaihtoehdoista. Vauhtia otettiin pujottelin sijaan hyppysuoralta. Ollin lisäksi sain testailla paria mini 2 luokan koiraa. Ihania raketteja molemmat, mutta niin omanlaisia kuitenkin ohjata. Loppupäätös oli, että Ollin ja useimpien koirien kanssa persjättö+valssi olisi ollut se parhain eli nopein ja sujuvin ohjauskuvio. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti