maanantai 30. lokakuuta 2017

Norwegian Open 2017

Koska Ollin kanssa kisareissuja ei tällä vuodella ollut, niin päätin suunnata Norjaan. Meinasi tämänkin matkan lähtö olla vaakalaudalla, joten perille pääsystä olin erittäin onnellinen. Tämä vuonna kisa oli 3 päiväinen. Perjantai-illalla kisattiin ensimmäinen rata, jolla oli jaossa tiketit finaalipaikkaan. Lauantaina ja sunnuntaina oli myös karsintaradat sekä viralliset hyppy- ja agilityradat. Ja sunnuntaina oli tietty vielä finaalirata. 
 
Meillä meno oli jotenkin tahmeaa aluksi, oma rytmi ja Ollin vauhti oli isolla kentällä vähän hukassa. Radat oli huippukivoja, haastavia, mutta niissä oli hyvät linjat ja sai mennä täysillä. Tunnelma ja järjestelyt toimivat. Erittäin hyvä paikka hakea ison kisan kokemuksia ja testata mikä on oma taso. Mukana mm. pari maailmanmestarit ja muita menestyjiä. Karsintaradoilta (NO) pääsi 7 jatkoon, joten meiltä jäi finaalifiilikset kokematta. Mutta onneksi 5 koirakkoa palkittiin virallisilta radoiltakin niin hyvät tulokset palkittiin. 

Meidän tulokset: 
- Agirata (NO) 0, sija 15.
- Hyppyrata (NO) 0, sija 13.
- Agirata 0, sija 4. 
- Hyppyrata 5, sija 14. 
- Agirata (NO) 10, sija 43. 
- Agirata 5, sija 10. 
- Hyppyrata 0, sija 4. 

Tässä meidän parhaat suoritukset https://www.youtube.com/watch?v=jz7K3zIUXC8

Ei voi muuta kuin kiittää Ollia, että sain taas kokea yhden kisareissun lisää.
 #GoldenEaglenVoiminJaksaaLiikkua


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Elämää eteenpäin

Ego on muuttanut jo hyvän aikaa sitten uuteen kotiinsa ja nyt minulla on virallisesti enää yksi koira omistuksessani. Olen niin helpottunut, että Ego on löytänyt super mahtavan kodin, jossa se saa olla huomiota ilman, että täytyy stressata. Meilläkin kotona on ilmapiiri parempi, Olli saa touhuta ja leikkiä rauhassa.
Agilityn treeni-intokin on palannut. Katsotaan, koska motivaatio nousee jälleen niin korkeaksi, että saan treenijuttuja tännekin.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Egolle kotia etsimässä

Kun omat voimavarani alkoivat loppumaan, karsin blogin kirjoituksesta. Siksi on ollut vähän hiljaista. Ollaan me kuitenkin treenattu ja kisattu. Kevät näyttää kuitenkin lupaavalta, nyt kun olen päätökseni tehnyt. Jospa Egolle vain löytyisi hyvä koti. 


Ego toisinaan mitä mahtavin koira. Se on herttainen ja niin innoissaan, kun sen kanssa touhuaa. Mutta se ei tule Ollin kanssa toimeen. Vihdoin olen ymmärtänyt, että meille kaikille olisi parempi, jos Ego asuisi muualla. Ei olisi ärinöitä tai jännittyneitä tilanteita - saataisiin olla kaikki rennosti. 

Ego tulee ihmisten kanssa erinomaisesti toimeen. Se sopeutuu helposti erilaisiin tilanteisiin, ei hauku turhaan ja yksinolleessaan se ottaa niin rennosti ja kaikki on vaan kivaa. Se ansaitsee kodin, jossa se saa olla oma hymyileva itsensä. 



perjantai 14. lokakuuta 2016

Treenataan uudestaan ja uudestaan

Johan on mennyt aikaa. Onhan tässä tapahtunut vaikka mitä, mutta blogiin asti ei ole päätynyt mitään. Olli on tehnyt muutamia nollia ja Ego pääsi 3-luokkaan! Ollilla on sitten jo 4 pentua 3-luokassa!

Syksyn aloitus oli intoa täynnä agitreeniä, nyt alkaa puhti loppumaan... Tuntuu, että kaikki on vain aloitettava alusta ja kehitystä ei näy. Masentavaa agia, kun jonkun asian treenaminen on jäänyt vähemmälle niin koira on unohtanut sen ja sitten joutuu aloittamaan alusta, eikä jaksaisi taas samaa rumbaa. Ollilla siis kontatkit taas kerran työstön alla... Ja toinen koira ei edes koskaan ole osannut ja sekin vähän mitä on, niin on näköjään unohtunut... ja sillä 1-2 kertaa viikossa treenaminen ei tunnu tuottavan tulosta, kun on 100 asiaa treenilistalla. 

Tässä vähän videota Egon treeneistä (käännöksiä ja juoksu A:ta), siitä kuinka taas on aloitettu alkeista, kun ei vaan suju niin hyvin kuin vain haluaisi.

MM-kisatkin meni ja pidin tiivisti kisakatsomoa kotosalla. Voi Suomen medit, kun veditte hienosti! Omatoimitreeniryhmällä järjestettiin Kaisalle MM-8 vapaa ilta. (ja samalla meillekin :) )

tiistai 2. elokuuta 2016

Juokse maalla!

Lauantaina minulla oli kisat ilman koiria. Varsinaisesti kisasin vain itseni kanssa; pääse maaliin ja saa kohtalainen aika. Tarkoitus oli yksinkertaisuudessaan vaan juosta ja mieluummin mahdollisimman kovaa. 

Tampere Countryside Marathon 30.7.2016 (http://juoksemaalla.fi/) tarjosin kiinnostavan juoksutapahtuman, jossa koko lenkkiä ei tarvinut juosta asfaltilla vaan reitti koostui osaksi sorapäällyisteisesti teistä. Lisäksi tarjolla oli marathonin ja puoli marathonin lisäksi tällaista vasta lenkkeilyn aloittaneita enemmän kiinnostava Myllyn lenkki, 12 km. Vielä, kun treenikaveri Tytti innostui ideasta, niin laitettiin ilmottautumiset menemään. 

Omasta juoksutausta voin sanoa, että olen surkea. Peruskuntoni on ollut todella heikko ja vasta agilityuran alkaessa tajusin, että sitä pitäisi kasvattaa. Viiden vuoden sisällä olen parantunut huimasti, mutta edelleen tosiaan jo testienkin mukaan voidaan todeta, että kuntoni on huono. Pisin matka, mitä olen yhtämittaisesti juossut, oli 10 km. Joten 2 km lisämatka tuntui oikein sopivalta haasteelta. 

Myllyn lenkki, 12 km

Sen verran olin valmistautunut, että vettä ja ruokaa oli tullut tankkattua pitkin viikkoa vähän varastoon. Kesän aikana oli mittariin kertynyt vain alle 20 lenkkiä vaikka tarkoitus oli harjoitellakin enemmän. Vähän jännitin niin kuin ennen suuria tapahtumia pitkin jännittää. Ehkä eniten huolestutti mitenkä juoksu kulkee. Välillä on ollut todella helppo juosta ja välillä taas ollut enemmän hankalaa. 

Päivä oli liiankin lämmin (noin 22 C) ja aurinkoinen. Startti oli klo 13. Asetuimme lähtöviivalle ja ponkaisimme pellon läpi matkaan. Ei ehditty kuin noin puoli kilometriä juoksemaan, kun pistäminen alkoi. Uskottelin itselleni, että 15 min jälkeen, kun kroppa lähtee käyntiin niin helpottaa. No, ei helpottanut. 

Suunnitelmissa oli aluksi lähteä rauhallisemmin liikelle ja pysyä peruskunnon sykealueilla millä kesän aikana muutenkin on juostu. Ensimmäisen juomapisteen (noin 3km) kohdalla tajusimme, että pitää kiristää heti vauhtia, jos halutaan päästä tavoiteaikaamme. 

Jossain kohdin pistäminenkin loppui ja pääsimme etenemään ihan mukavaa vauhtia. Loppumatka (noin 5 km) oli asfalttia ja siellä todelliset vaikeudet alkoivat. Sykkeet olivat hyvän aikaa olleet jo todella korkealla, aurinko porotti ja tuulikin oli lämmintä. Happi ei kulkenut ja pistäminen alkoi uudestaan. Sen voin sanoa, että en minä huono ollut, taistelin maaliin.

Aika 1:31 ylitti tavoiteajan minuutilla, mutta se hyväksyttäköön olosuhteet huomioon ottaen. 12 km ja matkalle jätetyt 1000 kcal ovat enemmän kuin ikinä ennen yhtäjaksoista suoritusta. Jostain se on kaikkien aloitettava ja olen iloinen, että pystyin tekemään oman henkilökohtaisen ennätyksen.

 

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Montako nollaa tarvitaan, jotta nousee 2-luokkaan?

Serti-poika 
-   "Kolme riittää" sanoin Olli. 
-   "Tai sitten voi käydä tekemässä 11!" Ego pohti.

Ego sai viimeisen puuttuvan nollansa Tamskin iltakisoissa 20.7. Yllättävän monta starttia tuli ykkösissä otettua, yht. 17. Tämä siis siksi, että kontaktiesteet eivät olleet valmiita ja sitten kisoissa aina agiradoilla sattui jotain. Hyppyradat on aina mennyt hyvin, vain kahta hyppyrataa Ego ei ole voittanut. Ja kaikista 17 s 1-luokan startista nollia oli tosiaan 11 (nollaprosentti 64 %) ja hylkäyksiä vain 1 (9%). Aikaa tähän meni lähemmäs 8 kk (radoilla vietetty aika on sentään vähemmän ;D ) 

Vertailun vuoksi Olli on tehnyt 1-luokassa 19 starttia, joista nollia 3 (nollaprosentti 16%) ja hylkäyksiä 9 (47%). Aikaa Ollilla meni 3 kk. 

Viimeinen startti oli Huittisen Harrin käsialaa. Ei mikään helppo ykkösille. Seuraava hypäri olisikin ollut ihanan vauhdikas, mutta eihän me siihen päästy, ku seuraavaks kisataan 2-luokassa!!!


Pujotteluun vienti olikin aika vaikea, kun ei tuollaista kulmaa (niin että jään ulkopuolelle) olla treenattu. A-esteelle ei saanut kunnon vauhtia, kun käännös söi kaiken ja esteväli oli lyhyt. Puomin jälkeinen hypylle törkkäys oli myös haasteellinen, mutta meidän 2o2o-tekniikalla ei tuottanut ongelmaa. Radasta videon näette ehkä joskus myöhemmin. 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Ei MM-karsinnoille

Minun täytyi sanoa "ei" MM-karsinnoille. Kolmas kerta ikinä, kun minun piti perua kisat. Ensimmäinen oli muutama vuosi sitten talvella, kun Ollilta lähti kynsi. Toinen kerta oli nyt SM-kisojen perjantain startti ja lauantain joukkuekisa. Toivottavasti tämä kolmas kerta riittää. Tämä oli ehdottomasti rankin luopuminen ja toivon sydämmestäni, ettei kovin moni joudu tätä kokemaan.

Tarina alkaa sunnuntaina, kun kisoihin on aikaa viikko. Olimme mökillä ja herätessäni katselin Ollia, että ihan kuin sen huuli vähän roikkuisi. Nousin tunnustelemaan ja vasemman leukaluun alapuolella kohosi iso patti, joka turvotti koko leukaperän. Mitään jälkeä ihossa ei tuntunut tai näkynyt. Kortisonia (kyypakkausta) en voinut dopingin takia antaa, enkä muutenkaan tiedä olisiko se ollut hyvästä. Kylmä helpottaa turvotusta, joten otin pakasteesta kylmäkallen ja pitelin sitä sen kaulalla. Ja turvotus hieman laski. Hengityksen kulku oli koko ajan normaalia ja Ollin vointi oli hyvä, joten muutaman tunnin tarkailtuani ajattelin, että se oli jokin ötökän pisto, joka laskee kohta. 
Poski hieman turvoksissa ja suupieli tästä syystä kääntyy alaspäin
Tiistaihin mennessä patti ei ollut laskenut. Se oli kova eikä tuntunut nestemäiseltä. Aluksi se oli imusolmukkeen kohdilla, mutta siirtyi sitten keskemmälle kurkkua (kurkunpäätä). Lähdin eläinlääkärille näytämään paisetta. Sitä tunnusteltiin ja ultrattiin. Patista ei otettu näytettä, koska sijainnin takia olisi pitänyt rauhoittaa ja patti ei kuitenkaan miltään kasvaimelta vaikuttanut, joten senkin takia se olisi ollut vähän turhaa. Ultrasta nähtiin, että patti oli kudosta, jossa oli myös vähän nestettä. Verinäytteissä ei löytynyt muuta kuin, että CRP arvo koholla (65). Olli ei ollut erityisemän kipeän oloinen, hieman väsyneempi kylläkin, mutta kun pattikin välillä oli vähän pienempi niin päätimme jatkaa tarkkailua. 

Minulle nousi puolestaan kuume ja loppu viikko menikin sängyn pohjalla. Todella hyvää kisavalmistautumista... mutta olin silti toiveikas, että kisohin voitaisiin päästä. Torstai illalla patissa ei ollut vieläkään muutosta parempaan. Torstaiyönä Olli pyysi ulos - ripuloi ja oksensi. Siinä vaiheessa tein päätöksen, että ei siitä ylihuomenna olisi kisakoiraksi. Aamulla patti alkoi märkiä. Mentiin lääkäriin.
Patti alkoi märkiä
Veriarvoissa ei vieläkään löytynyt muuta kuin edellisestäkin hieman kohonnut CPR. Patin päältä ajeltiin karvat, että saisin pidettyä sen puhtaana ja määrättiin pitkä antibioottikuuri. Mahavaivoihin saatiin pahoinvointipistos, mutta onneksi ne eivät enää tuon yön jälkeen vaivanneet. Mitään varmaa syytä mistä patti on tullut, ei keksitty. 
Ja taas eläinlääkärissä

Perjantai oli yksi vuoden raskaimmista päivistä. Olin huolissani Ollista ja pettymys oli valtava, kun ei päästy kisohin. Me ei päästy edes yrittämään! Me ei päästy kokemaan edes niitä kahta lauantain rataa vaikka tuloksilla oltaisiin ne ansaittu. Oli vaikea niellä pettymys, siihen meni päivä. Lauantaina laitoin kisakatsomon pystyyn ja viikonlopun aikana katsoin enemmän agilitya kuin varmaan ikinä ennen. Ja nautin kavereiden onnistumisesta ja elin epäonnistumiset mukana. Agilityurheilu on ihanaa! Erityisonnellinen olin viikottaisen treenikaveri Kaisan + Hikan puolesta! Jei! Muutenkin joukkueista tuli erittäin hyvät. Hyvä Suomi!

Vasta tiistaina (viime viikolla) Olli näytti parantumisen merkkejä. Minunkin flussa alkoi mennä ohi. 

Alla vielä kuvat patin kehittymisestä. Oikealla olevassa kuvassa on tilanne lääkärikäynnin jälkeen, kun märkiminen alkoi. Keskikuvassa on patti pahimmillaan. Se märki niin, että kaikki rintakarvat olivat töhnän peitossa. Oikean puoleisessa kuvassa patti alkoi jo parantua. Hieman märkintää oli vielä patin yläosassa.