EO 2015, Rieden

Vuoden 2015 kisapaikkana oli Rieden Saksa. Paikka oli sama, jossa on MM-kisatkin järjestetty. 

Me (matkaseurana Kaisa+Hikka) lähdetiin matkaan vasta ke illasta, joten to aamuyöstä oltiin vasta hotellilla ja herääminen koirien terveyden tarkastukseen sekä treeneihin teki vähän tiukkaa. Onneksi olimme tajunneet varata hotellin jo ajoissa ja meillä on kiva huone ihan kisapaikan vieressä. Se on vaan niin kätevää, kun koira voi lepäillä hotellilla ja siirtymisiin ei kulu aikaa. 

Eläinlääkärin tarkki oli tarkka, koira käytiin kunnolla läpi ja myös liikkeet katsottiin. Treeneissä oli aikaa joku 1,5 min/koira, joten paljoa ei siinä tehty. Sen verran tuntumaa sai pohjasta, että koira juoksi hyvin, itselle vähän raskas. Pohja oli hyvin saman tyyppinen kuin purinalla. Rimat pidettiin keskitasossa (30, 40, 60), mikä oli todella hyvä kuumuuden takia.

Avajaisissa

Treenien jälkeen saatiin lepäillä (shoppaileen..) ja illalla oli vielä avajaiset. Päivä oli kuuma, mutta onneksi pysyttiin 30 alemmalla puolella toisin kuin edellisenä päivänä. 

Perjantaina kisat alkoivat joukkueradoilla. Meidän tiimi aloitti Thomas Ebelingin tuomaroimalla hypärillä ja iltapäivästä oli agirata, jossa tuomarina oli Toshiyuki Oba. Ebeligin rata pystyttiin suorittamaan perustekemisellä. Takaakiertoja oli aika paljon, joten omaa liikkumista oli helppo rytmittää. Me tehtiin hyvä nolla. Vähän kankealta se tuntui, sijoituksemme oli 9. Agilityradassa (ratapiirros alla) piti juosta, Olli voitti juoksukisan ja kun tein persjättöä se luki hypyn takaa kiertona. Jos olisin saanut jalkani vähän aikaisemin liikkeelle ohjaus olisi toiminut. Näin jälkeenpäin olisin kuitenkin tehnyt takanaleikkauksen putken jälkeiselle hypylle. Muille joukkuelaisille tuli pikkuvirheitä, joten meitä ei nähty finaalissa. 

Tässä Ollin juokkueradat: 

Tamskilta oma tiimi mini/medijoukkueessa

Lauantaina aloitettiin agilityradalla. Tuomarina oli Anders Virtanen (ratapiirros: http://andersvirtanen.kotisivuton.fi/data/310/files/eo2015mediumgif.gif). Taas olin vähän jäykkä. Pidin Ollin liiankin huolella lähelläni. Tosin ratakin oli vähän sellainen, että ansaesteitä osui linjalle helposti. Vaikein kohta oli 12-14. Ollin keinuhan ei ole itsenäinen, joten päädyin olemaan sen tukena keinulla ja takaa leikata muurilla. Hieman se siinä hidasti leikkauksen jälkeen, mutta ei merkittävästi. Sijoituksemme oli 11./128, joten paikka finaalissa varmistui. (15 parasta) (agin yksilörata: https://youtu.be/td0PJeQsNwo)

Hyppyrata oli vaikea, rata oli Jörg Thenertin käsialaa. Alku varsinkin pelotti, että mitä siinä ehtii tekemään. Mikään ei oikein tuntunut varmalta. Lopulta päädyin siihen, että luotan Ollin pakkovalssiin ja lähden juoksemaan persjättöön. Putkea ennen olevalla hypylle ajattelin saksalaista, mutta onneksi tajusin, että putki on niin lähellä, että on pakko vaihtaa rintamasuuntaa ja twistata, jolloin vaihtoehtona oli enää takana leikkaus putkelle. Pyörittelin rataa rataan tutustumisen jälkeen paljon päässäni. Lopulta pääsin siihen fiilikseen, fiilikseen, jossa saan juosta Ollin kanssa yhdessä ja täysillä. Mitään ei ollut menetettävää, kun oltiin jo jatkossa. Me vain mentäntäisiin.

Tältä meidän juoksu näytti:

Toiset saa hyvästä suorituksesta hampparin -
Olli saa nuolla mun palkkarin rippeet

Videon loppuun lisäsin vielä alun hidastettuna. Ei se olisi voinut paremmin mennä. Rata oli ehdottomasti tämän vuoden meidän parasta antia! Miksi jokainen kerta ei voi olla edes lähellä sitä tunnelmaa minkä koin. Me mentiin Ollin kanssa yhdessä ja molemmat antoivat itsestään vähintään 100 %. 

Sunnuntaina joukkuekisojen finaalin jälkeen oli minien ja sitten medien vuoro. Medien rata oli hyvinkin suoraviivainen. Olli ei ole iso medi (alle 40 cm), joten se häviää suorilla juoksussa. Yritin olla ajattelematta asiaa ja tehdä vain oman suorituksen. Keskityin liikaa itseeni, siihen, että pitää juosta juosta kovaa niin Ollikin juoksisi ehkä vähän vielä kovempaa. En ymmärrä kuinka helposti yhdessä tekeminen katoaa, kun alkaa jännittämään ja miettimään liikaa. Radan alusta selvittiin hyvin. Ennen puomia oli tiukka kääntö ja minun piti odottaa hieman Ollia, että se saa vauhdin päälle. Kuuntelin kuitenkin yleisön huutoa "mene mene" ja lähdin juoksemaan. Näin ollen puomin rytmitys meni pilalle ja Olli loikkasi kontaktin yli. Kontaktit on muutenkin nyt rakoilleet, että ajalta jolloin ne olivat varmemmat tuokin olisi onnistunut. Mutta koska Suomessa puomin jälkeen on pari hyppyä ja sen jälkeen vielä jatketaan rataa..? Eipä tule mieleen ja siksi puomilla vedätyksiä en ole oikeastaan muistanut treenanneeni tänä vuonna ollenkaan. 

Finaali radan video:

Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tyytyväinen. Muutamat virheet jäivät painamaan mieltäni, mutta yritän aktiivisesti karistaa niitä ajattelemalla hyppyradan tunnetta. Olli on hyvä agilitykoira. Se ei ole maailman nopein, mutta sen on minun oma ferrarini, tumma herkkäsielu, joka rakastaa juosta minun kanssani <3

Riedenin lenkkimaastot

Turstina Prahassa

Parasta matkaseuraa