Suomen suurin koiraurheilukeskus on valmistunut! Tai ainakin melkein, piha vähän sekaisin vielä ja sosiaalitilat valmistuvat myöhemmin, mutta sinne pääsi jo treenaamaan :) Uusi pohja tuntu hieman oudolta, pehmeältä oman jalan alle. Se kuitenkin oli pitävä ja koirat liikkui siinä todella hyvin. Eiköhän siihen itsekin nopeasti totu.
Tamsk hallissa on 5 kenttää, joista neljällä on agilityesteet. Kentät ovat 28x20 m kokoisia. Hallin pitkällä sivustalla on parin metrin odotustila. Odotustila ja kentät on erotettu toisistaan aidoilla. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä treenipaikka.
Sieltä löytyy hallin ohjeet ja vuokrausohjeet sekä hinnastot. TamSK-hallin varauskalenteri löytyy täältä. Tervetuloa sitten vain treenaamaan! Ensimmäiset agilitykisatkin järjestetään hallilla jo 18.10.2015.
Ollaan metsässä; siemeniä kaulukset täynnä ja mustikassa suut ja jalat!
Valokuvia selatessa nauratti googlen kuvien lajittelutavat. Koirien lisäksi koirat olivat päätyneet myös kissat kansioon. Ja hauskimpana, että agilitykentät oli listattu omaan luokaansa "leikkikentät"! :D
Vois kai sitä perjaintai iltaa muutenkin viettää, kun juuri flunssasta toipuneena vesisateessa agilitykentällä. Eihän se järkevää ole, enkä muista koska viimeksi olen jaksanut raahautua ulkotreeneihin, jos on huono sää. En kuitenkaan tiedä onko muut illanvietto vaihtoehdot oikeastaan sen parempia. Ei ainakaan tänään. Mä oon aika tyytyväinen, vaikka A-este on edelleen räpiköintiä, puomilla vedätykset ei toimi ja kepeillä toisen puolen ohjaus on edelleen haastavampi. Mutta Ego teki jokaisen harjoituksen asenteella vaikka satoi ja kentällä oli aikamoiset lätäköt. Niin ja me päästiin treenaan :) !
Haluisin kertoa kuinka ollaan treenattu, haluisin kertoa kuinka ollaan kisattu, kuinka ollaan opittu, nautittu, harmiteltu, iloittu ja fiilistelty agilityn ihanuutta ja kamaluutta. Mutta ei olla Ollin kanssa, eikä paljoa Egonkaan.
Pirunpesä, Hollola
Ollin kanssa toki oli tarkoitus pitää taukoa, mutta ei ihan vielä. Olli joutui saikulle. Sen takajalan polvessa on jotain vikaa, jättää välillä askeleen väliin. Ja nyt on koirakin jumissa, polven varominen ei ilmeisesti ole tehnyt hyvää. Myös eturauhasta vähän epäiltiin, jos se aiheuttaa ontumista. Onneksi vaiva näkyy aika harvoin sen askelluksessa eikä koskaan, jos se on vapaana. Jospa se siitä levolla tai pikemminkin hyppykiellolla. Tällä kertaa levossa saadaan siis käydä metsässä ja juostakin. Voi mikä onni, kun on ollut tällaiset kelitkin.
Ego puolestaan kastroitiin. Eturauhanen alkoi taas vaivaamaan, ja jospa sen äkkipikaisuuskin helpottaisi. Leikkaus oli todella helppo ja se parani yllättävän nopeasti. Leikkauspäivän illan se nukkui, seuraavana aamuna tyyppi oli valmis leikkimään ja käytiin jo puolen tunnin kävelylläkin. Alle viikossa haava oli niin hyvä, että sitä ei tarvinut enää suojatakaan. Meillä oli käytössä vauvan body estämään haavan nuolemista, byjamamallinen, jossa olis pitkät hihat ja lahkeet ja nepparinapitus edessä. Hihat leikkasin pois, niin oli helpompi pukea eikä ollut niin kuuma. Todella hyvä keksintö, kiitos internet!
Pyjamasankari (joo olisin erivärisin bodyn, mutta tähän törmäsin kirppiksellä ensimmäisenä)
Egon kanssa voisi jatkaakin jo treenailua, mutta sain flunssa. Olis niin paljon treenimotivaatiota, uusia ideoita ja vanhojakin juttuja pitäisi päästä kehittämään. Onneks olen päässyt kouluttamaan muita, niin agilityn ilo ei pääse unohtumaan. Etenkin JAUn kouluttajien koulutus oli hienoa, upea kenttä, mahtavat ihmiset ja innokkaat koirat. Ensi viikonloppuna vuorostaan Turkuun.
En muistanut, että syksy voi olla näin ihanaa aikaa säätilan puolesta.
Ilman koiria kävin tutustumassa Ahvenanmaahan (Eckerön nurmikentät; mä
yritän päästä ens vuonna sinne kisaamaan!). Lisäksi Suomen muista
luontokohteista on nyt nähtynä Pirunpesä ja Helvetinkolu näytti lähes samalta kuin lapsena.
Hauhau järjesti 60-vuotisjuhlakseen tapahtuman Olympiastadioinille 23.8.2015. Viikonlopun huipensi kansainvälinen agilitykisa, johon oli kutsuttu 11 kunkin säkäluokan parasta koirakkoa. Ja kaiken huipuksi jaossa olis vielä 6000e, eli voittajille 1000e, toiseksi tulleille 700 e ja kolmensille 300e. Voi miksi tällaisia kisoja ei ole enempää!
Olympiastadionin luonnonnurmi, jonka pohjana oli "vihreää hiekkaa"
Eikös
jokaisen urheilijan unelma ole päästä kisaamaan Olympiastadionille?!?
Agilityurheilijana en tajunnut edes unelmoida tällaisesta. Minkälaiset
puitteet sitten olivat, pohja oli todella hyvä, mutta kyllä osa siinä
silti onnistui liukastumaan. Täydellistä pohjaa joka toimii joka
kurvissa ja jarrutuksissa on siis turha hakea. Katsomo oli iso, yleisöä
vähän liian vähän ja sekin oli suht hiljaista. Kannustusta oli siis
vähemmän kuin muissa kansainvälisissä kisoissa.
Yleisö oli sijoitettu stadionin yhdelle sivulle
Tuomareina toimi Seppo Savikko (hyppyrata) ja Ritva Herrela (agirata). Hyppyrata vaihdettiin jokaiselle säkäluokalla ja tämä vei turhan paljon aikaa. Agirata sen sijaan oli sama. Rataprofiileihin olisin toivonut ennemän vauhtia ja jotenkin yllätyin kuinka haastavat tai mutkikkaat radat oli. Kuitenkin tuplanollia tuli ihan kohtuullisesti, joten ei ollut liian vaikea.
Olli oli täpinöissään, minäkin innoissani. Meidän matka kaatui kuitenkin jo 3 esteellä, kun kepit meni sisään 2 välistä. Hieman lohdutti, että ei oltu todellakaan ainoa koirakko, joka teki sen mokan. Hypärin jälkeen päätin kuitenkin, että nyt ollaan Olympiastadionilla ja nyt mennään agirata kunnolla! Siinäkin vähän alku oli haparointia, mutta lopussa päästiin vauhtiin. Tehtiin nolla ja oltiin medeissä tämän radan 2 sijalla.
Pohjoismaiden mestaruuskisat lähetyivät eikä yhtään tuntunut, että olisi menossa isoihin arvokisoihin. Ehkä siksi, kun ne olivat Suomessa ja kisoja kesän ajalta on ollut. Lisäksi oikein mitään järjestelyjä ei tarvinut tehdä. Egonkin otin mukaan, kun sille ei fiksusti järjestynyt hoitoa ja ajattelin, että kun meillä on vaan 3 starttia kisapäivän aikana niin jää aikaa sillekin. Maajoukkuevaatteet sain perjaintai-iltana hotellilla ja siinä vaiheessa fiilis kisoista ja Suomen edustamisesta alkoi nousta.
Kisapäivä alkoi ihanasti jo klo 7.00 eläinlääkärin tarkastuksella. Treenaamassakin olisi saanut käydä, mutta häslinkin yhdellä radalla 3 säkäluokan kesken oli sen verran suuri, että en nähnyt tarvetta. Päätuomarina toimi Luis Narciso ja avustavana Luomala Henri.
Avaisten jälkeen kisat saatiin mineillä käyntiin. Ei mikään helppo rata. Meille vaikein paikka oli 16-17 väli. En kuitenkaan halunnut ottaa varman päälle ja kierrättää vasemman puoleisen siivekkeen kautta. Täysillä huolellisesti ohjaten. Jännitys vaan iski taas jostain takavasemmalta ja vein puolet nautinnosta. Suomen kannatuksesta sain sentään lisävirtaa lähtöön ja tulime nollana maaliin. Tulimma 2.
PM-kisat 2015, yksilö agilityrata
PM-kisat 2015, yksilö hypäri
Joukkuratojen aikana sain syödä kerrankin kunnolla kisapäivän aikana ja ehdin jopa torkahtaa autoonkin. Hypäri näytti ihan kivalta, mutta ei se sitä ollutkaan. Radalla oli näennäisesti kiire, mutta kuitenkin kiire oli vasta lopussa niin, että rytmi oli vaikea saada. Muutama ei niin nätti kohta meille tuli ja ennen loppu suoraa sain pelastettua takaakierron. Olisinpa tajunnut ottaa Ollin vain siivekkeen kiertoon, mutta kun oli päättänyt hypäyttää sen ristiin niin huiskaisin sen sitten. Paniiksissa huiskaisin liian pitkälle ja se kävi hyppäämässä okserinkin. Olli oli kuuliainen irtosi hienosti. Itse olisi voinut toimia toisin.
PM-kisat 2015. yksilö finaali
Sunnuntai alkoi joukkufinaaleilla ja meidän vuoro oli vasta klo 11 aikaan. Rataprofiili oli meille sopiva. Mukana oli toki vaikeitakin paikkoja.
Sain tsempattua hyvän fiiliksen. PM-voittoon meillä ei enää eilisen hylyn jälkeen ollut mahdollisuutta, mutta tämän radan voittoon olisi. Lähdin liikkeelle ja klops 2 hyppy valui, jolloin 3 avautui väärin päin ja senhän Olli valitsi. Ärsyttävintä kohdassa oli, että 2 hypyllä itse piti valua, että saa paramman linjan 3 hypyn valssiin, jottei ohjaa koiraa putkeen. Osa teki tuon kohdan persjätöllä, jolloin 2-3 linja olisikin ollut huomattavasti mukavampi, mutta jatkossa tuntui, että koira tulee jaloille, kun en persjätöllä käännä Ollia noi reippaasti. Tätä kohtaa täytyy vielä testata. Loppurata mentiin niin hyvin kuin pystyin. Heti hylyn jälkeen jalat painoivat 3 kertaa enemmän, joten ei radalla juoksu ihan nautinnollista ollut. Olli kulki ja sen kontakteihin olen tosi tyytyväinen!
Oli harvinaisen tunteikkaat kisat. "Voittajat ei pelkää hävii" Me ei menty varmistelemaan vaikka kolmella varmistelu nollallakin oltais ehkä oltu palkinnoilla. Halusin antaa parasta ja kun se ei johtanut voittoon, se satutti. Ja toisaalta taas ilo siitä kuinka muut sen saavuttivat oli suuri.
Onnea vielä menestyineille ja etenkin kulta voittaneelle medijoukkueelle (oi jospa olisin saanut olla mukana)! Stemppiä MM-kisoihin. Tunnelmaan päästäkseen voisitte katsoa Koirakuvien videon PM-medijoukkueesta: https://www.youtube.com/watch?v=DebQ1T4UHSI
Ollin tittelilitanja on kasvanut jo hyvään mittaan. Viimeisimmät tulokkaat ovat siis Ruotsin agilty- ja hyppyvalioiden arvonimet. Oikeus titteleihin saatii siis jo toukokuussa, kun ennen WAO reissaamisen yhteydessä käytiin tutustumassa myös Ruotsin kisoihin.
Tässä vielä meidän ratasuoritukset videolla. Etenkin viimeinen rata saa hyvälle mielelle, mitenkä Olli voi tykittääkään putkeen niin innolla!?!
Laitoin samaan sähköpostiin myös Ollin Suomen valiotodistukset.
Sitten odottelin pari viikkoa, kunnes postissa tuli todistus, että anomus titteleistä on hyväksytty. Sieltä olisi myös voinut ostaa hienomman muiston tittelistä, mutta jo saadut ruusukkeet riitti meille.
Tämän jälkeen todistuksesta piti enää skannata kuva Suomen kennelliittoon (valiot@kennellitto.fi), ja he päivittivät tittelit koiranettiin.
Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruuskisat olivat tänä vuonna jo 1.8. eli ajankohtana jolloin aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja on tuskasen kuuma... tai sitten on 15 astetta lämmitä, tulee kovaa ja välillä sataakin. Valkeakoski siis tarjosi parastaan. Mustikat ja metsämansikat sentään vähän lohduttivat. Päivästä tuli pitkä, koska paikalla täytyi olla lähes koko ajan. Noin 12 h reissuun menikin aikaa. Kunnon päiväretki.
Me starttattiin Ollin kanssa 3 rataa: joukkurata ja yksilön agi- ja hypäriradat. Yhtään pumia ei koko päivän aikana menty (minit sentään meni sen kerran). Joukkueeni oli sama kuin SM-kisoissa (Ella, Pinni ja Hikka). Rata oli Sisko Pulkkisen käsialaa, ei mitään kummallista, mutta kyllä muutamaa kohtaa joutui miettimäänkin. Olin päättänyt, että mennään rennosti ja niin me tehtiin. Annoin Ollin viilettää ja ohjasin, kun siihen oli tarvetta. Tehtiin hyvä nolla. Ei nopein, mutta hyvän mielen nolla. Meidän joukkue oli nopein ja tuloksella 5 päivän toiseksi paras mediryhmä. Hyvä me!
Yksilökisojen agirata oli taas taattua kiinostavaa Mujusta. Muun muassa monet laittoi kalpeiksi neljä välistävetoa. Onneksi Olli on välistävetojen kuningas! Ooh, kun rytmin saa kohdilleen niitä voisi tehdä vaikka sata x) Mutta pikku huolimattomuus keinun jälkeen -> putkeen livahdus, ja meille tuli hylky.
Hyppyrata oli vauhdikas ja ohjausvaihtoehtojakin oli. Kiva rata, saimme nollan ja sillä voitettiin. Täytyy ehkä vielä kuitenkin jossain kohtaa kellotella olisiko loppu ollut nopeampi, jos olisin muurin jälkeiselle putken jälkeen tehnyt persjätön, sitten valssin ja vienyt viimeiseen putkeen toistapuolta.
Onnea vielä Kaisa+Hikka medien PiirM voitosta! Sain kuitenkin pystin autooni kotimatkan ajaksi ;)
Suomen suurin koiraurheilukeskus on valmistunut! Tai ainakin melkein, piha vähän sekaisin vielä ja sosiaalitilat valmistuvat myöhemmin, mutta sinne pääsi jo treenaamaan :) Uusi pohja tuntu hieman oudolta, pehmeältä oman jalan alle. Se kuitenkin oli pitävä ja koirat liikkui siinä todella hyvin. Eiköhän siihen itsekin nopeasti totu. 
