Projektina koirat kuntoon

Kävimme eilen pitkästä aikaa Markus Laioksen luona Riihimäellä. Mukaan otin molemmat koirat ja hyvä näin, sillä molemmilla todettiin ongelmia. 

Markus on osteopaatti vaikka tutkintonimike vielä puuttuukin. Hän on hoitanut Ollia ennenkin. Tykkään hänen tyylistään, että koira hoidetaan toistuvasti niin kauan, että on taas kunnossa, ja sen jälkeen pärjäillään taas perushieronnoilla. Olli on ollut hoidossa suunnilleen vuoden välein, ja parin kerran hoidon jälkeen kävely on taas kulkenut sutjakkaasti. Katsotaan miten käy tällä kertaa, kun tuntuu, että jumitusta on ollut jo kauan ja Tampereella saadut hoidot eivät ole poistaneet ongelmaa kokonaan vaikka väliaikasesti apuja onkin saatu. 

Ollin jumiutumisen huomaa hitaassa käynnissä. Peitsausta tulee helpommin, kun ranka ei liiku niin sulavasti. Agilityssä Olli vetää täysillä, joten siellä jumit on vaikea huomata. Ehkä rimoja tippuu enemmän. 

Laios oli samaa mieltä, että Ollin balanssi on hukassa. Kroppa ei toimi yhteen, ja kun se yrittää korjata itseään, se vetää toisen paikan jumiin. Olli sai huolellisen käsittelyn ja parin viikon päästä uusiksi. Siihen asti täytyy taas pitää vapaata agilitystä. 

Otin samalle käynnille Egonkin mukaan. Egolla on ollut lantion alue kireänä ja selkä on välillä ollut hieman kyyryssä. Tuntuu, että asento olisi hieman tasoittunut, nyt kun saatiin lääke eturauhasen tulehdukseen. Onneks otin kuitenkin Egonkin mukaan. Jonkin sisältäpäin vetää Egoa jumiin ja tasapaino kropassa ei toimi. Egokin siis sai uuden ajan ja lepotauon. 

Laioksen antama hoito ei näytä tehokkaalta, koska siinä ei paljoa tapahdu. Eikä koirissakaan huomaan muutosta heti. Ollilla on mennyt yleensä noin 3-7 päivää ja sitten vasta kulkeminen on parantunut. Kuitenkin ilokseni ongelmat pysyvät suhteellisen kauan poissa, kun ne on kerran hoidettu kunnolla. 

Laitoin talon kaksi jalkaisen miehen myös osteopaatille, ja sai hänkin tuntea, että rahat eivät todellakaan mene hukkaan kunnon hoidossa. Itselleni en sitä nautintoa ole vielä suonut, kun mitään ihmeempiä ongelmia ei ole ollut. Tai niin luulin, kunnes kävin fysioterapiassa (sain vaihteeksi itse lahjakortin hoitoon! :) ). Jo yhdellä hoitokäynnillä pääni taipui taaemmaksi kuin koskaan ja käsiäkin pystyin viemään pään taakse suorana. Se tuntui todella hämmästyttävältä. Toisella käynnillä katsottiin vielä jalkojen liikkuvuus ja sitäkin pystyttiin parantamaan huimasti. Jospa nyt pitäisi myös itseni kunnossa. 

Ego 2 v. ja leijeröinti

Ego täytti 17.2.2015 kaksi vuotta. Koiran kasvaessa syyni sen terveydestä vain lisääntyy. Käytiin siis silmätarkissa. Terveet olivat. Samalla reissulla myös polvet katsottiin. Eläinlääkäri kehui, että kooikereilla on hänen kokemuksensa mukaan aina hyvät polvet. Ollikin kävi samalla silmätarkissa ja edelleen ok.

Synttärilahjaksi Ego sai vain luun. Näytti kuitenkin hyvin tyytyväiseltä.

       

Tällä viikolla Ego pääsi myös pitkästä aikaa agilityyn. Taukoa on ollut sairaslomailun takia noin kuukausi. Ja jotain oli taas opittu. Pujottelu meni yllättävän hyvin ja intoa oli edetä radalla. Tehtiin paikalla olleista esteistä nopeasti rata (kuva alla). Lisämausteeksi laitettiin leijeröinti, jonka epäilin olevan Egolle haastava. Mutta se osasikin irrota erittäin hyvin. Ja osasi vielä renkaankin :) Leijeröinti kohta oli esteillä 14 ja 15 eli kun koira lähti putkeen 13 oma linjaus tuli katsoa niin, että pääsi ohittamaan hypyn ja pussin. Kun välimatkan koiraan pitää samana ja liikkuu eteenpäin, tehtävän pitäisi olla looginen.

Möllirata, leijeröintihaaste esteille 14 ja 15

Tuplavoitto ja rata, jolta halusin enemmän

Näistä kisoista on jo aikaa, kisat käytiin siis 24.1.2015, järjestäjänä Tamsk, paikka SportDogPark. Jotenkin päivät ovat vain hurahtaneet ohi ja lisäksi en ole oikein halunnut edes puhua näistä kisoista. Jotenkin on outoa, että vaikka saadaan kaksi voittoa niin silti asiaa ei halua mainostaa, koska kisat kääntyivät kurjaan loppuun.

Kisapäivä lähti hyvin käyntiin Jari Helinin agilityradalla (B-rata, alla kuva). Rata oli menevä. Alku oli jotenkin ihanan yksinkertaisen vaikea. Lopulta päädyin valssiin heti 1-esteellä, jolloin Olli kääntyi kivasti ja tiesi heti minne suuntaan jatketaan. Suorituksemme ainoa miinus oli, että kontaktit tuli vähän läpi. Voitimme siis tämän radan.

 

Seuraavara rata (A-rata) oli Marja Lahikaisen tuomaroima. Olli puski puomista jälleen läpi, joten seuraavat käännöt olivat räpellystä. A-esteen kontakti sentään otettiin perusteellisemmin, mikä tarkoitti, että räpelsin taas seuraavan käännön, kun oli myöhässä. Päästiin silti voittajana maaliin. 

Kisat käytiin kahdella kentällä ja kaksi rataa 2 tunnissa oli tiukka tahti. Ennen hyppyrataa ehti vähän hengähtämään. Koska kyseessä oli hyppyrata, ei tarvitsisi murehtia kontakteista. Nyt siis mentäisiin täysillä. Halusin radalta enemmän. Halusin testata mihin pystytään ja testata jotain uuttakin. Alla olevassa kuvassa on Jari Helinin piirtämä rata. Hyppy"suora" vaikutti sangen mielenkiintoiselta ja halusin, että siitä suoriudutaan oikein hyvin ja suorilla linjoilla. Niinpä rataantutustuessa käytin suurimman osan ajasta miettien miten sen suoritan. Tämä tienkin kostautui, koska ei "helppoja" kohtia voi edelleenkään jättää huomioimatta. Lisäksi ehdin katsomaan minien suorituksia... liikaakin... Ei pitäisi vertailla ja analysoida liikaa. Parempi vain mennä suorittamaan omaansa. Taas kerran piti oppia tämäkin.

Lopulta päästiin radalla. Alku näyttikin tältä. https://www.youtube.com/watch?v=sfvD31gvf6s&feature=youtu.be. Ongelma on tullut esiin nyt myöhemminkin. Paljon olen saanut pohtia tätä asiaa monien taitavien agilitaajien kanssa. Kiitos siitä! Minun täytyy kuitenkin vielä saada ajatustyö päätökseen ja kokea eri tilanteita. Ei agility voi olla ikinä helppoa.

Rata antoi tämänkin jälkeen enemmän. Erittäin huonolla pers jätöllä sain Ollin 6 hypyn ohi (note: muista kääntää pää ja katsoa koiraa pers jätössä.) Sitten hilpaistiin 12 esteelle, jossa tyhmästi meinasin heittää Ollin takana leikkauksella putkeen. Eihän se kääntänyt tarpeeksi vaan meni väärästä päästä sisään. Esteet 14-19 suoritimme niin kuin pitikin, suunnitelmien mukaan hyvillä linjoilla, takana ohjaten, jolloin en ollut Ollin tiellä hidastamassa. Mutta sitten näiden kaikkien kömmähdysten jälkeen tuli se suurin moka. En juossut tarpeeksi kovaa ja olin jo alunperinkin tehnyt väärän arvion. Olli ei käänny putkista, joten putken 20 jälkeen otin Ollin jaloilleni yrittäessäni työntää sitä ulkokaaressa kepeille. Ei näin! Hävetti hirmuisesti. Miten ihmeessä koko "enemmän ja kovempaa" ajatukseni oli saanut minut tekemään niin tyhmän ratkaisun, että en tajunnut yhteentörmäämisen vaaraa. Onneksi mitään ei käynyt. Oma mieli koki vain ison kolauksen. Koiran turvallisuus on aina mennyt edellä ja nyt tein jotain niin tyhmää. Lohdutukseksi voin sanoa itselleni, että en ole vieläkään keksinyt mitenkä olisin koko tuon kohdan saanut suoritettua. Jotta olisin päässyt putken toiselle puolelle siis sisäkaareen kepeille vietäessä olisi pitänyt tehdä valssit 16, 17 ja 19 esteillä ja silloin rata ei olisi ollut niin sujuva. Välillä kuitenkin pitäisi vain hyväksyä se.

Lopulta sain siis mitä halusin viimeiseltä radalta, en vain tajunnut mitä halusin, enkä olisi siis sitä  halunnut. Ehkä kuitenkin tämä oli parempi näin. Kotikisat on hyvä paikka oppia ja kuitenkin säästyttiin todellisilta vammoilta.